Yleisurheilu ei kaipaa Usain Boltia – suomalaisilla iskun paikka koko lajin herättäjänä

Annimari Korte on yksi suomalaisen yleisurheilun uuden nousun lipunkantajista.

Yleisurheilu

Yleisurheilu ei kaipaa Usain Boltia – suomalaisilla iskun paikka koko lajin herättäjänä

Yleisurheilu menettää asemiaan kaikkialla Euroopassa. Lajilla olisi omassa historiassaan vastaus ongelmaansa – jos vastaus vain osattaisiin nähdä. Suomi voisi ottaa asiassa roolia, korona toi siihen yllättävän mahdollisuuden.

Jari Kupila
TEKSTI Jari Kupila
@JariKupila
JULKAISTU 30.6.2020 | KUVAT All Over Press

Lapin Kansassa oli pari päivää sitten ansiokas artikkeli, joka muistuttaa 2020-luvun yleisurheiluihmisiä siitä, mitä Oulun Raatin kentällä tapahtui 50 vuotta sitten, kesäkuun 1970 lopulla.

Suomi ja Ranska kohtasivat yleisurheilumaaottelussa. Ranska voitti, mutta Suomi laittoi tiukasti kampoihin. Kahtena kisapäivänä myytiin yhteensä yli 18000 pääsylippua.

Samalla tehtiin tukku huipputuloksia, huippuna Juha Väätäisen kympillä painelema 28.19,6, joka oli paitsi SE-tulos, myös maailmantilaston kärkiaika.

Suomalaisen kestävyysjuoksun suuri paluu parrasvaloihin teki tuloaan.

Tässä kohdin voisi tietysti taas kerran pysähtyä voivottelemaan sitä, kuinka kaikki oli ennen paremmin. Mutta eipä mennä nyt siihen. Etenkin kun suomalaisessa yleisurheilussa kuplii nyt monta lupaavaa kehitysilmiötä ja lajia ympäröi positiivinen ilmapiiri.

Tässä ilmapiirissä, etenkin kun koko koronan runtelema kansainvälinen lajiyhteisö etsii nyt suuntaansa, on myös paikka suomalaisten yleisurheilujohtajien seuraavalle kabinettiväännölle.

Juuri nyt, kun arvokisakalenteri on mitä on ja Timanttiliigakin torsona, ja kun ilmassa leijuu koko ajan uhka siitä, että merkittävä osa yu-maailmaa on poissa pelistä myös ensi vuonna, olisi huutava tarve keksiä uudenlaisia kisatuotteita.

Toistaiseksi kansainvälinen yleisurheilu on reagoinut kehittämällä omalaatuisia kisatapahtumia omalaatuisilla lajivalikoimilla, mutta pitemmän päälle koronan kanssa ei temppuilutaktiikalla pärjätä.

Kun maailmassa on kuitenkin muutamia yu-maita, joissa korona on saatu kohtuullisen hyvin haltuun, miksi ei paikattaisi repeillyttä kansainvälistä kalenteria maaotteluillaja ihan oikealla yleisurheilulla?

Koronan olosuhteissa vaikkapa Norjan ja Suomen maaottelun ei pitäisi olla ylivoimainen neuvottelunaihe. Ja vaikka olisikin, kansainvälisessä lajijohdossa, ainakin Euroopan tasolla, olisi syytä palauttaa maaottelut takaisin agendalle.

Yleisurheilussa on menty viimeiset 50 vuotta suuntaan, jossa laji on ryöstöviljellyt itseään, keskittynyt yksittäisiin huippuihin.

Tuo 50 vuotta sitten oteltu Suomi-Ranska kun ei ollut sinänsä mikään poikkeus. Sotien jälkeisessä yleisurheilussa, aina 1970-luvulle asti, maaottelut olivat keskeinen osa kv-kisakalenteria. Oli kahden ja kolmen maan maaotteluita, oli juoksulajien maaotteluita, oli monenlaisia sovelluksia.

Sitten maaottelut jäivät pois muodista, vain Suomen ja Ruotsin välinen perinne jäi henkiin. Yleisurheilu tuotteistui yksittäisten tähtien yksittäisten ennätyskokeiden lajina – ei kokonaisvaltaisena kokemuksena.

Ei liene sattumaa se, että tämän jälkeen yleisurheilun kansalliset toimintakulttuurit ovat näivettyneet lähes kaikissa Euroopan maissa. Kuinka moni eurooppalainen maa saa kaikissa yleisurheilun eri muodoissa jalkeille 2-3 urheilijan maajoukkueen, joka pärjäisi Suomelle tai Ruotsille?

On aika helppo nähdä lajikulttuurin syvä eurooppalainen perusongelma. Lähinnä vain Suomessa ja Ruotsissa on ollut intressi kehittää koko yleisurheilua. Yleisurheilussa on menty viimeiset 50 vuotta suuntaan, jossa laji on ryöstöviljellyt itseään, keskittynyt yksittäisiin huippuihin. Kokonaisuus ei ole kiinnostanut.

Koronan tuomissa erityisolosuhteissa olisi tilaisuus, ja myös tarve, ajatella ja toimia tässäkin toisin. Se olisi pidemmän päälle koko eurooppalaisen yu-kulttuurin kannalta piristävä ja tarpeellinen ajatus. Laji ei kaipaa uutta usainboltia, se kaipaa enemmän maita, joissa yleisurheilua tehtäisiin kaikissa eri muodoissaan nykyistä systemaattisemmin.

Sitä ei kuitenkaan tapahdu, jos kilpailukalenteri ei tähän motivoi. Ja jos lajin kansainvälinen johtajuus ei tähän herää.

Suomi voisi taustansa – niin lajikulttuurinsa kuin koronatoellisuutensa vuoksi – toimia tässä herättäjänä.

Joten, SUL:n puheenjohtaja Sami Itani ja EAA:n hallituksen jäsen Antti Pihlakoski, laittakaapa toimeksi!

 

Tilaa ”Rata auki! – suomalaisen urheilun 100 läpimurtoa” -kirja ja Elmo-lehti huippuedulliseen yhteishintaan tästä tai pelkkä kirja tästä!