Yhteen jalkapallo-otteluun mahtuu kokonainen ihmiselämä

JalkapalloMuut

Yhteen jalkapallo-otteluun mahtuu kokonainen ihmiselämä

Henri Aallon essee pohtii kysymystä, miksi tulla katsomaan jalkapallo-ottelu.

TEKSTI Henri Aalto
JULKAISTU 27.6.2020 | KUVAT All Over Press

Kuten kaikessa urheilussa, myös jalkapallossa on kyse paljosta enemmän kuin itse lajista tai pelistä. Jalkapallo, ja sen kontekstissa kilpaileminen, ilmentää vahvasti eräitä keskeisiä ihmiselämän ulottuvuuksia. Tässä kirjoituksessa keskitymme kahteen jalkapallo-ottelun sisältämään elementtiin: mitä pelaajat voivat edustaa katsojalle kilpailijoina, ja mitä pelaajat, seurat ja ottelutapahtumat voivat edustaa yhteisöllisesti.

Osa 1.

Jalkapallo on äärimmäistä omistautumista ja pyrkimystä, itsen haastamista ja koettelua. Pelaajat harjoittelevat päivittäin lukuisia eri asioita valtavien toistomäärien kautta. He kilpailevat päivittäin niin itseään, pelikavereitaan kuin biologiaa vastaan, tehden samalla välttämätöntä yhteistyötä kaikkien näistä kanssa. Jokainen päivä pelaaja asettaa itsensä alttiiksi kehitykselle, onnistumiselle ja voittamiselle; tyytyväisyydelle ja ylpeydelle, mutta samalla myös epäonnistumiselle ja tappiolle; pettymykselle ja häpeälle.

Äärimmäisen omistautumisen ja pyrkimyksen toiminnassa ääritunteet- ja kokemukset ovat välttämättömiä ja suotavia. Pelin takia koetut ilot ovat parhaimmillaan rajattomia, surut pohjattomia. Jopa päivittäisessä harjoittelussa. Merkittävimmät hetket koetaan silti otteluissa. Onnistumisen ja voiton suoma ylpeys ulottuu perheeseen, ystäviin, jopa kokonaisiin yhteisöihin ja kansoihin. Samoin epäonnistumisen ja tappion tuottama pettymys ja häpeä koskettavat perhettä, ystäviä, jopa yhteisöjä ja kansoja. Yksi hetki yhdessä ottelussa voi määrittää vähintään kuluneen ja tulevan päivän, kymmenien tuntien työn. Usein menneen ja alkavan viikon, jopa kokonaisen kauden tai kalenterivuoden. Kenties vuosien tai vuosikymmenien odotuksen. Kaikille aiemmin mainituille tahoille. Tunnelataus otteluissa on siksi parhaimmillaan erittäin voimakas ja panokset mittaamattomia.

Kaikki toiminta ennen ottelua ja otteluiden välissä tähtää maksimaalisen onnistuneeseen suoritukseen kentällä, sitä kautta voittoon. Otteluihin ei valmistauduta ainoastaan fyysisesti, vaan vähintään yhtä paljon mentaalisesti ja psyykkisesti. Otteluissa pelaajat ovat äärimmäisessä onnistumisen vaateen tilanteessa: suorassa kilpailuasetelmassa vastaavanlaisesti valmistautunutta kilpakumppania vastaan. Pelaajat ymmärtävät tämän, osin tietoisesti ja osin tiedostamatta, ja ovat valmiita sekä halukkaita mittaamaan itseään kilpailijoita vastaan.

Kun katsoja saapuu jalkapallo-otteluun, hän saapuu katsomaan pelaajia äärimmäisen pyrkimyksen äärimmäisessä muodossa: päättäväisinä mutta haavoittuvaisina kilpailijoina. Katsoja voi olettaa, että pelaajat ovat valmistautuneet otteluun niin hyvin kuin mahdollista, valmiina ulosmittaamaan kentällä kaiken sen hetkisen kapasiteettinsa. Uhraamaan itsensä kollektiivin puolesta. Kamppailemaan. Onnistumaan ja epäonnistumaan. Yrittämään uudelleen. Voittamaan tai häviämään. Kohtaamaan ilon arvokkaasti, kohtaamaan pettymyksen arvokkaasti. Tapahtumasta maksaneella katsojalla on luonnollisesti oikeus mm. kritiikin esittämiseen, eläytymiseen ja muuhun mielipiteen ilmaisuun. Mutta tärkeimpänä, vähin mitä katsoja voi odottaa ja vaatia on, että pelaajat ovat tosissaan, ja tekevät absoluuttisen parhaansa. Tässä on nähdäkseni eräs keskeinen syy tulla seuraamaan jalkapallo-ottelua.

Katsoja voi hetkeksi irtautua itsestään, asettua pelaajan asemaan ja elää tämän todellisuutta.

Katsoja voi hetkeksi irtautua itsestään, asettua pelaajan asemaan ja elää tämän todellisuutta. Hän voi elää keskittymisen, paineen ja rentouden, itseilmaisun tarpeen, ylemmyyden ja alemmuuden kokemukset, ilon, surun, vihan ja kaiken muun väliltä. Ilmiö on pitkälti sama kuin kamppailulajeissa, tai vaikka teatterissa tai muussa esityksessä käyminen. Esityksen ajaksi katsojan on mahdollista päästää irti omista tunteistaan ja ajatuksistaan, ja olla hetki joku toinen; toisenlainen, toisenlaisessa tilassa, mutta yhdenvertaisena ihmisenä. Esiintyvä taide ja urheilu mahdollistavat samaistumisen esiintyjien tunteisiin ja ajatuksiin, heidän kipuihin ja riemuihin, pelkoihin ja unelmiin, maailmankuviin ja arvoihin. Ja yleisö saa elää draaman vavisuttavan kaaren esiintyjien tai urheilijoiden kautta.

Kamppailulajeille on ominaista, että otteluiden jälkeen ottelijat halaavat toisiaan, veljinä ja siskoina, ja osoittavat poikkeuksellisen läheistä kunnioitusta ja hyväksyntää toisiaan kohtaan. Sama pätee suurimpaan osaan kädellisistä eläimistä. Taistelun jälkeen eläimet koskevat toistensa käsiä, halaavat tai jopa suutelevat toisiaan, tai osoittavat muutoin läheisyyttä toisilleen. Syynä ja mahdollistajana ovat yhteisesti jaetut pidemmän tähtäimen tavoitteet: ymmärrys siitä, että isommassa kuvassa molemmat tarvitsevat toisiaan. Ihmisten ja urheilijoiden tapauksessa tämä ilmenee niin lajin- ja ammatinharjoittamisen kuin laajemman yhteisöllisen perspektiivin valossa. Yhtä ei ole ilman toista, kukaan ei ole yksin yhtään mitään. Eikä vastaavan läheisyyden ja kunnioituksen kokemuksen tarvitse edellyttää fyysistä yhteenottoa, kuten on parhaimmillaan nähty esimerkiksi yhteisesti juhlivien vastajoukkueiden fanien kesken. Mutta altistuminen kilpailutilanteelle kontrolloiduissa olosuhteissa voi luoda jotain syvempää ja kauniimpaa kuin mitä oli ennen tai voisi olla ilman tuota kilpailua.

Vähimmillään jalkapallo-ottelu on viihdettä, missä yhdeksänkymmenen minuutin ajan pelaajat esittävät parasta teknistaktista osaamistaan, ja tekevät toivottavasti muutaman näyttävän suorituksen sekä hienon maalin. Mutta vähimmillään jalkapallo-ottelu on myös joukko äärimmäisen omistautumisen ja pyrkimyksen urheilijoita ulosmittaamassa kapasiteettiaan, elämässä hetkeä äärimmäisellä totisuudella, ja edustamassa rohkeina sekä haavoittuvaisina luontaista keskinäiskilpailua, sen raadollisuutta ja armollisuutta.

Osa 2.

”Otteluiden jälkeen ottelijat halaavat toisiaan, veljinä ja siskoina, ja osoittavat poikkeuksellisen läheistä kunnioitusta ja hyväksyntää toisiaan kohtaan.”

Katsojan ja pelaajan välisen kokemusmaailman lisäksi jalkapallo-ottelu voi parhaimmillaan edustaa hyvin positiivista yhteisöllisyyttä. Jalkapallo-ottelu on esimerkiksi kaupungin tai alueen yhteinen kokoontumispaikka, minne keräännytään sosialisoimaan jaettua merkitystä tuottavan tapahtuman ääreen. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös kaupungin tai alueen tai yhteisön ulkopuoliset: kaikki, jotka haluavat omalla osallistumisellaan sekä jakaa että vastaanottaa jaetun merkityksen tuottamista.

Otteluun ei ole tarpeen suhtautua lajikeskeisellä fanaattisuudella tai ymmärryksellä, vaan paikalla voi olla vaikka viettämässä aikaa perheen tai ystävien kanssa, tukemassa kaupungin arvoja ja kulttuuria edustavan joukkueen toimintaa tai luomassa perinteitä ja merkityksiä. Yhtä kaikki, osallistuminen voi tapahtua yksinomaan mielekkään kollektiivisen toiminnan lähtökohdista. Ja ilman, että sen tarvitsee sisältää minkäänasteista vihamielisyyttä ketään kohtaan. On luonnollista toivoa oman joukkueen voittoa, mutta terveen kilpailun ei tarvitse sisältää mitään vahingollista tai vaarallista. Jalkapallon vastenmieliset lieveilmiöt, kuten huliganismi tai katsomorasismi, eivät missään tapauksessa sisälly itsearvoisesti katsomo- tai kannatuskulttuuriin, vaikka urheilu ja intensiivinen ryhmäajattelu herättävätkin myös ääriharmillisia primitiivisiä vaistoja sekä reaktioita. Ne eivät kuitenkaan ole ilmeisiä tai välttämättömiä, ja yhtä lailla katsomokulttuuri synnyttää kauniin yhteisöllisiä ilmiöitä.

Kilpailullisuus itsessään on luonnollinen osa evoluutiota ja ihmiselämää. Sen toteuttaminen kontrolloiduissa olosuhteissa ja reiluista lähtökohdista on potentiaalisesti vaaratonta, ja lähtökohtaisesti hyväksi kaikille osapuolille. Esimerkiksi hävityn ottelun pettymys on poikkeuksellisen otollinen mahdollisuus kohdata ja käsitellä omia tunnereaktioita ja toimintatapoja epäonnistumisten hetkillä, yksin ja yhdessä, sekä oppia nöyryyttä ja kunnioitusta ja jakaa koettuja tuntemuksia. Vastaavasti voitetun ottelun riemu on fantastista saada elää mahdollisimman monen ihmisen kesken.

Koronaviruksen leviämisen alkaessa muutama korkean tason kansainvälinen jalkapallo-ottelu ehdittiin pelata tyhjille katsomoille. Seurasin maaliskuun 11. päivä  kahdenkymmenen minuutin ajan ilman yleisöä pelattua PSG-Dortmund -ottelua. Ero keskimääräiseen Mestarien liigan ottelun katselukokemukseen oli valtava. Ottelu näytti jopa huomattavasti heikompitasoiselta, sanotaanko vaatimattomammalta, kuin tavallista. Vaikka peli itsessään oli kiistattoman laadukasta. Mutta yleisön puute loi ensisilmäyksellä kokemuksen muun kuin Euroopan ehdottomien huippujoukkueiden välisen tärkeän ottelun katsomisesta.

Erilaisilla sosiaalipsykologilla kokeilla on kyetty osoittamaan, kuinka lauman huomio sekä vaikuttaa yksilön käsitykseen jonkin asian tärkeydestä ja laadusta että rohkaisee osallistumaan tuon asian kannattamiseen tai siihen osallistumiseen. Huomion syntyminen voi perustua moneen erilaiseen ja eriarvoiseen tekijään, kuten lajikeskeisen kompetenssin ihailuun, kausittaisen pukeutumistrendin mallintamiseen tai käsitykseen kalliokielekkeillä otettujen selfie-kuvien tyylikkyydestä. Keskeistä on, että käsityksemme jonkin asian tärkeydestä määrittyy ainakin osin sen perusteella, pitävätkö muut sitä kiinnostavana tai arvokkaana.

Niinpä pelaajat tarvitsevat myös yleisöä. Ulkoisten ihmisten läsnäolo lisää tapahtuman vakavuutta ja merkityksen kokemusta. On sanomattakin selvää, että suurempi yleisömäärä lisää myös tapahtuman tunnelmaa, ja tekee siitä jokaiselle mielekkäämmän. Lisäksi tiedän lukuisien pelaajien allekirjoittavan kokemuksen, kuinka suurempi yleisö saa automaattisesti keskittymään ja pelaamaan paremmin. On nimittäin pakko. Keskeisimpänä, yleisön ja pelaajien suhde mahdollistaa pelaajien kuolemattomuutta tavoittelevan kilvoittelun täydellisen kuolevaisina olentoina. Syntyvä kokemusmaailma on yhteinen ja jaettu, merkitystä ja elämää täynnä. Muutaman tunnin ajan usea tietoisuus saa nauttia ihmisessä syvään rakennetuista omistautumisen, kilpailun ja haasteen vieteistä, ja kaikesta niiden sisältämästä ihanasta dramatiikasta. Omistautuminen ja kilpaileminen, niiden kokeminen pelaajana tai katsojana, sekä yhteisöllisyyden ja merkityksen tuottaminen nivoutuvat yhteen. Kaikki tukevat ja tarvitsevat toisiaan. Yhdessä jokainen on vahvempi.

Jalkapalloa ei tarvitse erottaa muusta maailmasta tai yhteiskunnasta omaksi instituutioksi, joka kuuluu vain valikoidulle joukolle laji-ihmisiä. Se voi ennemmin olla äärimmäisen monimuotoinen, moniulotteinen ja monimerkityksellinen osa erilaisten ihmisten yksilöllistä ja kollektiivista elämää.

Vastaavan kokonaisuuden voi rakentaa lukuisien muidenkin asioiden ympärille, mitä kannustankin tekemään. Mutta haluan ehdottomasti kannustaa näkemään mainittuja ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia jalkapallossa. Sillä se on paljon enemmän kuin laji tai peli. Yksittäinen ottelu on paljon enemmän kuin pelkkä tulos taululla. Jokainen ottelu on paljon enemmän kuin tapahtuma itsessään voisi koskaan olla.

Kirjoittaja on FC Hongan keskuspuolustaja.