Tutustu näköislehteen ilmaiseksi
Elmo-lehden verkkosivut jatkossa osoitteessa: www.elmomedia.fi

Vimpeliltä erikoinen riskiratkaisu välieräsarjan avausotteluun

Olli Heikkalan pelikunto on arvoitus. @ Juha Tamminen / All Over Press

Vimpeli on tekemässä kovan ratkaisun tiistaiseen välieräsarjan avausotteluun Joensuuta vastaan. Tiistaina julkistetun alustavan kokoonpanon mukaan loukkaantumisten takia sivussa lähes koko elokuun sivussa ollut Olli Heikkala pelaisi ottelussa numerolla kahdeksan.

Heikkalan peluuttaminen olisi vähintäänkin riskiratkaisu. Elintärkeässä roolissa sisäpelissä ollut Heikkala jätti väliin runkosarjan viimeiset ottelut sekä kaikki kolme puolivälieräottelua Kiteetä vastaan selkävaivojen vuoksi. Selkävaivat ovat vaivanneet häntä aiemminkin urallaan ja vaarana, että selkävaivat pahentuvat entisestään, jos selkä ei ole täysin terve. Sekään ei olisi optimaalinen ratkaisu, että Heikkala käväisi kentällä tiistaina ja joutuisi jättämään ottelun kesken.

Se, että pelinjohtaja Markku Hylkilä aikoo peluuttaa Heikkalaa illan ottelussa, kertoo siitä, kuinka vakavasti Vimpelissä suhtaudutaan Joensuun uhkaan. Muistissa on vuoden takainen 0-3-välierätappio joensuulaisille, eikä saman haluta nyt toistuvan. Siksi Hylkilä on nostanut riskitasoja ja ainakin yrittää peluuttaa Heikkalaa.

Ratkaisua voi pitää erikoisena kahdessa mielessä. Siinä mielessä, että riskin ottaminen pelaajan terveyden kustannuksella on aina arveluttava teko. Toinen erikoinen asia on se, että Heikkala pelaisi Joensuuta vastaan kakkoskärjessä. Hän on pelannut erinomaisen kauden nimenomaan ykköskärjessä numerolla 2 ja selvittänyt vaikean ykkösvaihdon hyvillä prosenteilla. Nyt hän menee hukkaan kakkoskärjessä, sillä Vimpelin sisäpelitaktiikka on perustunut siihen, että ratkaisut tehdään aggressiivisesti kärjellä ja vahvalla kotiutusosastolla. Etukentällä Heikkala on pelannut myös hyviä otteluita, mutta hän ei ole ulkona yhtä korvaamaton kuin sisäpelissä, jossa Vimpeli joutuu nyt lyhentämään kärkeään ja siirtämään Mikko Kanalan ja Sami Haapakosken naksun eteenpäin. Varsinkin Haapakoski on ollut myös tärkeä kotiuttaja, mutta nyt riskinä on, että jos kärki tai etenijäjokeri Jere Saukko yhtään takeltelevat, Haapakoskea joudutaan käyttämään tilanteiden tekemisessä.

Olipa Heikkalan pelikunto mikä tahansa, ottelusarjasta tulee joka tapauksessa äärimmäisen tiukka. Vimpeli on elänyt voimallisesti sisäpelinsä turvin, mutta nyt sillä on vastassa Superin paras ulkokenttä. Vaikka vuodet eivät ole veljiä keskenään, Joensuu pystyi viime syksyn välieräsarjassa eliminoimaan Vimpelin läpilyönnit ja voittamaan Vedon kahdesti Saarikentällä. Siihen tiivistyy myös tämän vuotisen välieräsarjan ratkaisu. Vimpeli tarvitsee pelin ja henkisen hormiston avaamiseen läpilyöntejä, mutta Joensuun ulkokentästä niitä on vaikea nyhtää. Jos ottelupari menee juoksu juoksulta vääntämiseksi, silloin vaaka kallistuu JoMalle. Joensuu pystyy Tuomas Jussilan, Juha Puhtimäen ja otteitaan sopivasti kauden edetessä parantaneiden lyöjäjokereiden, Juha Niemen ja Aleksi Rautiaisen, voimin höyläämään jaksossaan 3-4 juoksua. Jos JoMa pystyy torjumaan Vimpelin läpilyönnit, juoksumäärän pitäisi lähtökohtaisesti riittää Joensuun ulkopeli huomioiden jaksovoittoon.

Vaikka ottelusarja ei ratkeakaan yhteen otteluun, tiistai-illan ottelulla voi olla kriittinen merkitys loppuottelupaikan ratkeamisen kannalta. Vaikka Vimpelistä löytyy kokeneita ratkaisijoita. se on kuitenkin omalla tavallaan hurmosjoukkue. Kotitappio heti sarjan kärkeen katkaisisi hurmoksen ja palauttaisi mieliin viime syksyn raskaat muistot Joensuuta vastaan. Jos taas Joensuu voittaa välieräsarjan avausottelun, Vimpeli on silloin selkä seinää vasten. Nykykuntoisen JoMan voittaminen kahdesti sen omalla kotikentällä on kova haaste kaikille Superin kärkiseuroille. Myös Vimpelille.

 

 

 

Ole ensimmäinen kommentoija artikkeliin "Vimpeliltä erikoinen riskiratkaisu välieräsarjan avausotteluun"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*


TILAA ELMO TÄSTÄ ×