Tutustu näköislehteen ilmaiseksi
Elmo-lehden verkkosivut jatkossa osoitteessa: www.elmomedia.fi

Turha pelottelu sotkee puhetta Veikkauksen monopolista – S-ketju on ulkomaalaisia peliyhtiötä isompi uhka

@ All Over Press

Ei ole olemassa hämäräperäisten ulkomaisten peliyhtiöiden armadaa, joka uhkaisi Veikkausta monopolin purkautuessa – suurempi uhkatekijä piilee isoissa kotimaisissa kauppaketjuissa ja mediataloissa. Jari Kupila haastaa rikkomaan monopolikeskustelua sävyttävät ja molempiin suuntiin liioitellut mielikuvat.

Julkaisemme otteita jo ennen julkaisuaan supinaa herättäneestä artikkelista nettisivullamme. Koko artikkelin ja koko uusimman Elmon pääse lukemaan diginä tästä!

 

On syntynyt yksi iso kansallinen peliyhtiö.  Se jauhaa reilun miljardin vuosipotin edunsaajilleen. Lisäksi se on 3,1 miljardin vuosiliikevaihdollaan monien yhteistyötahojensa liiketoiminnan tärkeä vauhdittaja.

Veikkaus pyörittää paitsi pelejä, myös kansantaloutta.

Urheilulle ja liikunnalle tuloutuu vuosittain noin 160 miljoonaa euroa. Se jaetaan Opetusministeriön liikuntayksikön kautta urheilua ja liikuntaa edistäviin kohteisiin.

Urheiluporukoissa on ollut taipumus mutista kakkupalansa kanssa. Koetaan että sille kuuluisi enemmän, etenkin kun merkittävä osa pelaamisesta tapahtuu urheilukohteiden kautta.

Urheilupelien merkitys kuitenkin kaventuu. Kun juuri urheilupelien kohdalla pelimonopoli on de factojo murtunut, ja Veikkaus kohtaa kilpailua, on katteet painettu näissä peleissä alas.

Vedonlyönnin osuus Veikkauksen tuloksesta on noin 6 prosenttia, noin 60 miljoonaa euroa.

Veikkaus onkin lotto- ja onnenpeliyhtiö. Urheilupelit ovat imagolle tärkeitä, mutta tulosmerkitys on toisarvoinen. Kun tuotoista napsahtaa urheilulle ja liikunnalle 160 miljoonan potti, ei se hirveä vääryys ole.

Numerot tuovat asialle taustan. Mikä olisi se aito muutos, joka monopolin purkamisesta aiheutuisi?

Monopolipuheen ydin on urheilupeleissä. Niissä jo nyt merkittävä osa pelaamista menee ulkomaille. Tarkkaa arviota haittaa se, että Veikkaus, mielenkiintoista kyllä monopoliyhtiöltä, vetoaa kilpailutilanteeseen(!), eikä kerro tarkkoja lukemiaan.

Se silti kerrotaan, että urheilu- ja netti-kasinopelejä pelataan yhteensä ulkomaille noin 300 miljoonalla eurolla.  Luku on niin iso, että monopolin perusteet horjuvat ainakin näiden pelien osalta. Ei ihme, että Veikkaus lobbaa ulkomaille pelaamista estävää lakia.

Kun ulkomaille pelataan jo näin paljon, voi pohtia moniko suomalainen enää odottaa monopolin purkautumista ennen kuin siirtyy kilpailijoiden peleihin. Mikä on lisäriski, jonka monopolin purku enää toisi?

Näin ajatellen asiassa kiistely näyttää suhteettomalta. Kyse on periaatteista, jopa ideologiasta. Käytännön talousmerkitys ei ole enää niin iso kuin keskustelun eri sävyistä voisi luulla

Mielikuvissa kuvitellaan että Suomen aluevesien ulkopuolella vaanii ulkomaisten peliyhtiöiden armada tilaisuuttaan repiä pieni ja viaton Veikkaus riekaleiksi.

Todellisuus on toinen. Veikkaus on taseeltaan pelimaailman aatelia. Se on omaa luokkaansa oleva yhtiö näihin pelibrändeihin verrattuna, joita vilahtelee kansainvälisessä urheilujulkisuudessa. Jos monopoli kaatuisi, Veikkaus olisi linnoitus, jonka suojista ei suomalaisesta pelimarkkinasta irtoaisi kuin murusia.

Asetelma voisi jopa kääntyä päinvastaiseksi. Veikkauksen kassalla, osaamisella ja logistiikkamalleilla voisi lähteä hyökkäykseen ja tehdä peliosaamisesta vientituotteen – siis hyödyntää kilpailun vapautumista.

Vaikka tämä voi kuulostaa monopolin vastustajien propagandalta, visio olisi syytä pohtia läpi. Vapaampi kilpailu voisi avata tuloja, jotka kuittaisivat korkojen kanssa ne menetykset, joita kotimaisessa markkinassa mahdollisesti hävittäisiin.

MONOPOLIN PURKU nähdään helposti hyppynä anarkiaan, jossa mikä tahansa rahanpesula saa perustaa kioskinsa mihin huvittaa. Mutta ei. Yhteiskunta voi vapaassakin markkinassa kontrolloida, millä ehdoilla rahapelitoimintaa voi harjoittaa.

Ylipäänsä monopolikeskustelussa korostuu turhan paljon uhkakuva ulkomaisista yhtiöistä. Oudon vähälle jää puhe siitä, että monopolin purkautuminen antaisi tilaa myös uusille kotimaisille toimijoille. Esimerkiksi urheiluväki voisi perustaa oman peliyhtiönsä jonkin lajiliiton tai Olympiakomitean nimissä. Sen mahdollisuus vallata markkinaa olisi aivan eri tasoa kuin epämääräiselle veroparatiisisaarelle rekisteröidyn tulokkaan.

Tosin urheilujärjestöjäkin todennäköisempiä Veikkauksen haastajia voisivat olla isot suomalaiset mediatalot ja etenkin isoja asiakasmassoja pyörittävät kauppaketjut.  Keskolla tai S-ketjulla on jo nyt rekisterissään samaa suuruusluokkaa oleva määrä suomalaisia kuin Veikkauksella. Lisäksi niillä on logistiikka, jakeluverkosto, taloushallinto, asiakkaiden tunnistusmekanismit ja kassa siinä kunnossa, että ne pääsisivät halutessaan pelialalle lentävällä lähdöllä.

Jokainen voi kauppareissullaan miettiä missä tiloissa pelaaminen jo nyt tapahtuu. Veikkauksenko? Vai kauppaketjujen ja R-kioskin?

Se todellinen uusi tekijä, jonka monopolin purku voisi nostaa, tulisi luultavimmin kotimaasta. Sellainen voisi haastaa uskottavasti Veikkauksen myös lotosssa ja onnenpeleissä.

Mutta pitääkö sitä vastustaa? Vaatiiko jokuyleinen etu sitä? Muu kuin Veikkaus Oy:n etu?

Monopolin murtumisen suurin merkitys olisi se, että nykyinen tuotonjako pitäisi uusia. Se on valtava riski järjestelmälle, joka on tottunut saamaan rahoituksensa tuotonjakoautomaation kautta.

Monopolin avulla pidetään iso järjestöapparaatti hengissä. Samalla tuetaan suoja- ja palkintorakennelmia, jotka kaikki puolueet ovat hiljaisella hyväksynnällään kokeneet hyödyllisiksi instrumenteiksi erilaisia omia tarpeitaan varten.

Toki pelituotoilla ylläpidetyt järjestöt ja työpaikat ovat monessa kohdassa tarpeellisia, moni toimija on aito ammattilainen, mutta onko urheilun tai kulttuurin tapa käyttää puoliautomaattisesti tuleva rahoituksensa se tehokkain?

Monopolia perustellaan moraalisilla ja eettisillä syillä. Kun näin on, onko moraalisesti oikein, jos ylläpidetään järjestöjä, joiden rahoituksesta pelituotot kattavat yli 80 prosenttia? Etenkin, jos rahoituksesta suurin osa menee toimiston palkkamenoihin?

Ja erityisesti, jos näin rahoitetun järjestön johtajaksi palkataan monopolijärjestelmää vahvasti tukenut kansanedustaja tai ministeri?

MONOPOLIN KOHTALO ei ole niin dramaattinen asia kuin välillä kuulostaa. Ei hyvässä eikä pahassa.

Toki urheilu voisi hyötyä siitä, että keskenään kilpailevat yhtiöt tekisivät näkyvälle osalle huippu-urheilua houkuttelevia yhteistyötarjouksia, mutta ei tarjouksia sataisi sellaista määrää kuin kiihkeimmät monopolin purkajat maalailevat. Hyöty kilahtaisi muutaman näkyvimmän pallopelisarjan seuroille ja jokuselle yksilötähdelle – näin ei rahoitettaisi urheiluakatemioita, valmentajapolkuja, olosuhdeverkostoa tai pienten lajien järjestelmiä.

Pelituottojen määrää olennaisempi kysymys onkin se, miten tuotot jaetaan, oli monopolia tai ei.

Vaarallinen kysymys on yksinkertainen. Mitäpä jos mentäisiin järjestelmään, jossa pelituotot siirrettäisiin täysimääräisenä valtion yleiseen budjettiin – ja lopetettaisiin nykyinen automaationa rahaa jakava tuotonjako?

Valtiovarainministeriön virkamiehet ovat aika ajoin väläytelleet tätä. Jos monopoli murtuisi, asia nousisi agendan kärkeen samalla sekunnilla.

Tuotonjakolaista on käytännön tasolla tullut tuotonjakoautomaatti. Mitä tapahtuisi, jos urheilun ja kulttuurin järjestöt joutuisivatkin perustelemaan tarpeellisuutensa joka syksy budjettineuvotteluissa – tiehankkeiden ja päivähoitokysymysten rinnalla?

Se, mitä urheilulle tai kulttuurille sen jälkeen jaettaisiin, ratkeaisi sen mukaan, miten edunvalvojat osaisivat jokasyksyiseen budjettikeskusteluun vaikuttaa. Kun urheiluväen nykyinen kyky keskustella yhteiskunnan päättäjien kanssa on mitä on, ei ole ihme, että monopolin purkaminen pelottaa jo ihan tämän takia.

Mutta jos tämä pelottaa, urheilun edunvalvonnan todellinen haaste on ihan muualla kuin monopolin turvaamisessa. Pitäisi oppia valvomaan etuja, hakea toimintaympäristön muutoksissa avautuvia mahdollisuuksia, ei takertua entiseen. Monopoli ei ole urheilurahoituksen kohtalonkysymys. Edunvalvonnan osaaminen on.

Monopolikeskustelua on leimannut yhtä aikaa kiiluvasilmäinen vimma ja toisaalta hyssyttely.

Vastustajien suu vaahtoaa niin, että seasta ei loppuun asti pohdittuja ajatuskulkuja erotu. Puolustajat mumisevat mantraa, jossa siinäkään ei merkkejä omasta ajattelusta kuulu.

Sellaista poliitikkoa, joka lähtisi julkisesti pohtimaan monopolin mielekkyyttä, ei näy.

Ja edunsaajat ovat kaikki jäävejä. Jos valtion rahalla elävän järjestön johtaja kehuu monopolia, on häntä vaikea vakavissaan kuunnella.

Ja media on hampaaton. Kaukana ei ole ajatus siitä, että kun Veikkaus on ollut vuosikymmeniä suomalaismedian ilmoitustilan ykkösostaja, ei ruokkivaa kättä purra. Ei Veikkaus toki tätä edellytä, ei se niin toimi. Sen ei tarvitse, koska itsesensuuri on riittävän tehokasta.

Jo tämä olisi muuten ollut peruste monopolin purkamiselle jo ajat sitten. EU:n yksi ehto on, että monopolituotoilla ei saa vaikuttaa kilpailutilanteeseen muilla elinkeinonalueilla.

Monopolilla on hyvät puolensa. Suomen tapa järjestää pelitoiminta on ollut menestystarina. Ja voi olla, että se on toimiva malli jatkossakin. Mutta ennen kuin se julistetaan faktana, olisi aiheesta syytä käydä laaja yhteiskunnallinen keskustelu – ja 2020-luvun toimintaympäristön näkökulmista.

Suomen pelimarkkina on järjestetty monopolin kautta lähinnä yhden perussyyn vuoksi: haittojen minimoimiseksi. Vaikka kaupan aulassa eläkkeitään pelaavia mummoja katsoessa voi tulla toinenkin ajatus, on luotu mielikuva, jossa monopoliyhtiön peleihin häviäminen luo hyvää.

Olisi silti hyvä analysoida sitä, onko Veikkaus ainoa toimija, jonka kautta vastuullinen pelaaminen voisi olla mahdollista. Ja olisi hyvä pohtia sitäkin, että myös monopoli voi luoda moraaliongelmaa.

Ei ole sattumaa, että poliitikot varovat puoluekannasta riippumatta monopolin kyseenalaistamista. Tai että media kohtelee Veikkausta varoen.

Lisäksi tuotonjakolaki on osaltaan tuottanut urheilun järjestöhimmeliä ja kulttuuria, jossa järjestöjen toimintaa ohjaa enemmän avustusehtojen täyttämisen motiivi kuin toiminnan radikaali kehittäminen.

Haluammeko yhteiskuntana, että yhdellä peliyhtiöllä on näin iso vaikutus myös pelitoimintojen ulko-puolella?

3 kommenttia kohteessa ”Turha pelottelu sotkee puhetta Veikkauksen monopolista – S-ketju on ulkomaalaisia peliyhtiötä isompi uhka”

  1. Tässä tekstissä on yksi ongelma, joka kumoaa sen pääargumentin. Tässä väitetään, että Veikkauksen tuotoista saatuja avustusvaroja käytettäisiin “tehottomasti”, ja jos niitä olisi monopolin purkamisen vuoksi (paljon) vähemmän, yhtä vaikuttavaa toimintaa saataisiin kuitenkin.

    Tässä on kaksi virheellistä käsitystä.
    1) Jos monopoli purettaisiin, tuotot romahtaisivat, eikä yksikään organisaatio tee samaa minkä se nyt tekee esimerkiksi puolella liikevaihdolla.Näitä rahoja tarvitaan, eikä niitä voi romahduttaa ilman niillä kustannetun toiminnan romahduttamista.

    2) Ajatus toiminnan “tehostamisesta” ei toimi. Veikkausvaroista rahoitetaan urheilua, nuorisotyötä ja sosiaali- ja terveysjärjestöjä. Näiden järjestöjen työ on paljolti sellaista kansalaisjärjestötoimintaa, jota ei mikään muu taho yksinkertaisesti osaa järjestää tai pysty järjestämään. Se on suurelta osin vapaaehtoistyötä, eli itse asiassa rahassa mitattuna paljon, paljon tehokkaampaa kuin pelkästään palkatun henkilökunnan yksityisen tai julkisen sektorin työ. Avustuksia jaetaan kilpaillusti ja niitä haettaessa pitää nimenomaan osoittaa, että toiminta tuottaa sitä, mitä valtionavustuslaissa ja avustuksia koskevissa asetuksissa vaaditaan. Toiminnalta edellytetään siis jo nyt juuri niitä aikaansaannoksia, joita tässä peräänkuulutetaan.

    Jos pelaaminen vapautettaisiin, olisi vuorenvarmaa, että se muuttuisi juuri peliriippuvaisten osalta nykyistä pahemmaksi ja kaikki mahdolliset keinot ja vippaskonstit etsittäisiin heidän päänsä menoksi. Markkinat toimivat niin. Siksi on parempi, että monopolilla pyritään rajoittamaan peliongelmia, ja on ainakin demokraattisessa hallinnassa se, millä tavoin pelaajia houkutellaan. Tähänhän onkin tulossa tiukennuksia lähivuosina.

    • Propagandakoneisto näköjään käynnistyi jo.

      “Se on suurelta osin vapaaehtoistyötä, eli itse asiassa rahassa mitattuna paljon, paljon tehokkaampaa kuin pelkästään palkatun henkilökunnan yksityisen tai julkisen sektorin työ. Avustuksia jaetaan kilpaillusti ja niitä haettaessa pitää nimenomaan osoittaa, että toiminta tuottaa sitä, mitä valtionavustuslaissa ja avustuksia koskevissa asetuksissa vaaditaan. Toiminnalta edellytetään siis jo nyt juuri niitä aikaansaannoksia, joita tässä peräänkuulutetaan.”

      Vapaaehtoishommissa urheiluseurassa toimivana ja useaan kertaan erilaisia tuki”kilpailu”lomakkeita täyttäneenä voin kertoa, että niillä ei ole mitään tekemistä itse toiminnan tehokkuuden kanssa. Tukilomakkeet täytetään siten, että tuki saadaan, ja sen jälkeen ruvetaan miettimään miten vähän tarvitsee tehdä sitä mihin tuki saatiin jotta lopun rahan voi käyttää siihen mihin halutaan. Tai että miten nykytoiminta saadaan tekstinä kuvattua niin, että se täyttää tarvittavat kriteerit.

      Vapaaehtoistyö ei ole koskaan niin tehokasta kuin palkkatyö. Direktio-oikeus puuttuu ja ajallinen panostus on vähäisempää. Siitä johtuen tulokset laahaa poikkeuksetta ja mitään isompaa kehitysaskelta on tosi hankala tehdä.

  2. “Monopolilla on hyvät puolensa. Suomen tapa järjestää pelitoiminta on ollut menestystarina. Ja voi olla, että se on toimiva malli jatkossakin.” Olisi mielenkiintoista, jos Kupila avaisi omaa ajatteluaan siitä, millä mittareilla tämä on ollut menestystarina?

    Bilendi teki tutkimuksen (tulokset: https://kasinocurt.com ) joka osoittaa, ettei monopolilla ole edes sellaista kansan tukea, mitä monesti on annettu ymmärtää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*