Tutustu näköislehteen ilmaiseksi
Elmo-lehden verkkosivut jatkossa osoitteessa: www.elmomedia.fi

Tuomas Jussilan siirto Oulun Lippoon salpaa hengen keneltä tahansa

Tuomas Jussila johti viime syksynä Joensuun Suomen mestariksi. @ Jami Ivanoff / All Over Press

Elmolehden aiemmin torstaina uutisoima Tuomas Jussilan siirto Oulun Lippoon on yksi kaikkien aikojen kovimmista pelaajasiirroista pesäpallon historiassa.

Jussila on kaksinkertainen Vuoden pesäpalloilija ja kokonaisuutena arvioiden kenties tämän hetken paras pesäpalloilija koko valtakunnassa. Siksi Jussilan kaappaaminen Ykköspesiksessä pelaavaan seuraan on monessa mielessä uskomaton teko – varsinkin, kun Jussila ei ole sitonut siirtoa edes siihen, pelaako Lippo ensi kaudella Superissa vai Ykköspesiksessä.

Lipolla on toki mahdollisuus nousta tällä kaudella karsintojen kautta, mutta ennuste on tällä hetkellä heikko. Tasoero Superin heikoimpiin seuroihin on niin suuri, että Lipon nousu olisi yllätys.

Myöskään Lipossa – joka ei ole virallisesti vielä vahvistanut siirtoa – asia nähdään laajemmassa perspektiivissä. Kun Lippo aloitti uusien vetäjien voimin viime syksynä uuden projektin, tavoitteet asetettiin nimenomaisesti tulevaisuuteen. Vaikka seura hankki samantien lukkarilegenda Toni Kohosen, se asetti nousun Superiin tavoitteekseen vasta vuodelle 2020.

Jussilan hankkiminen istuu täydellisesti tähän strategiaan. Jussila on vasta 30-vuotias ja hänellä on halutessaan vielä lähes kymmenen hyvää pelivuotta jäljellä. On helppo nähdä, että Jussilasta tulee Lipon projektissa se kulmakivipelaaja, jonka varaan kaikki rakennetaan.

Tilaa Elmo 4 kk 35 euroa! Varmista samalla se, että saat ilmaiseksi ensi viikolla ilmestyvän Elmon Superpesiksen pudotuspelien digierikoisnumeron!

Jussila olisi kova vahvistus mille tahansa seuralle, mutta erityisen kova hankinta hän on Ykköspesiksessä pelaavalle seuralla. Ykköspesis on imetty Superin laajentamisen myötä kuiviin ja Jussila olisi Ykköspesiksessä yhtä näkyvä maamerkki kuin 100-kerroksen tornitalo Oulun keskustassa.

Lipon ongelma tällä kaudella Ykköspesiksessä on ollut joukkueen pelaajamateriaalin epätasaisuus. Yksi Toni Kohonen ei ole vielä kesää tehnyt, kun varsinkin ulkokentältä on löytynyt sellaisia reikiä, joihin on osunut sokeammatkin lyöjät.

Kohonen päättää uransa jatkosta vasta pelikauden päätyttyä, mutta olisi yllätys, jos hän ei jatkaisi Jussilan rinnalla Lipon uuden tulemisen toisena pääarkkitehtinä. Lippo on kiikaroinut kesän aikana Jussilan lisäksi 2-3 muutakin vahvistusta, ja on selvää, että hankinnat eivät jää tähän, vaikka Lippo ei nousisikaan tänä syksynä.

Lipon nykyinen projekti on mielenkiintoisessa vaiheessa. Joukkuetta on alettu rakentaa Santeri Haipuksen johdolla kunnianhimoisesti ja määrätietoisesti, mutta samalla myös maltillisesti. Tiedot Lipon sisältä kertovat muutenkin asioiden rullaavan nyt eri malliin kuin aiempina vuosina. Esimerkiksi pelaajien palkat ja kaikki muutkin maksut on maksettu ajallaan. Lippo tuottaa toki tälläkin kaudella tappiota – arviolta noin 100 000 euroa –, mutta siihen on varauduttu ja siihen on uusien omistajatahojen ja Mika Lähteenmäen johdolla myös varaa.

Lipon haaste ei ole kuitenkaan helppo. Vaikka kysymyksessä on eri seura, Lipon maine Oulussa on edellisten projektien jäljiltä tahriintunut. Nytkin monet epäilevät ja kyselevät, onko Lipossa oikeasti mikään muuttunut vai ollaanko Oulussa ajamassa täysillä taas kohti uutta katastrofia? Epäluuloisuus on näkynyt muun muassa siinä, että uusien yhteistyökumppaneiden saaminen on ollut haastavaa.

Jussilan hankinta kertoo Lipon kunnianhimosta ja antaa uskottavuutta Lipon suunnitelmille. On väistämätöntä, että Jussilan myötä Lippo palaisi heittämällä Superiin ja jos se pystyy vahvistamaan joukkuetta, Lipolla on kaikki edellytykset nousta mitalitason joukkueeksi – ja lopulta myös Suomen mestariksi.

Sellaisen näkymän toteutuminen olisi voitto pesäpallolle.

Ole ensimmäinen kommentoija artikkeliin "Tuomas Jussilan siirto Oulun Lippoon salpaa hengen keneltä tahansa"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*