Tekeekö Suomi kaikkien aikojen futsal-sensaation? – lue suomalaisen futsalin upea tarina

Yleinen

Tekeekö Suomi kaikkien aikojen futsal-sensaation? – lue suomalaisen futsalin upea tarina

Topias Kauhala
TEKSTI Topias Kauhala
@TopiasKauhala
JULKAISTU 2.2.2020

Pelaajien astuessa turkulaisen hotellin konferenssihuoneeseen soi kaiuttimista AC/DC:n It’s a Long Way to the Top (If you Wanna Rock ’N’ Roll).
Suomen miesten futsalmaajoukkueen päävalmentaja Mićo Martićin klassikko kuulemma – biisin nimessä on nimittäin niin osuva viesti.
Iron Maideniakin halutaan heittää sekaan, mutta viimeisenä kappaleena ennen varsinaista palaveria laittaa joukkueen videoanalyytikko ja tiedottaja Petteri Tyni soimaan maalilaulu Bara Bara Bere Beren.
Joukkueella on illalla edessään Nordic Cupin eli Pohjoismaiden mestaruuskisojen ottelu Tanskaa vastaan, ja päivä alkaa aamupalaverilla.
”Hei jätkät! You slept well?”, Martić kysyy.
Ensin Martić käy läpi perustavanlaatuisia asioita. Muistuttaa joukkuetta vahvuuksistaan, peruspilareistaan. Arvoista ja kulttuurista. Erikoistilanteista. Puolustuksesta. Ja hyökkäyksestä.
Ison kuvan toteamus on selkeä, mutta suomalaiselle maajoukkueryhmälle poikkeava:
”Olemme hyvä joukkue. Olemme parempi joukkue kuin Tanska.”
Sitten tartutaan vastustajaan. Ja katsotaan videoita. Välillä äänessä on myös maalivahtivalmentaja Dušan Matić, jolla on muutama huomio Tanskan pelaamisesta. Erikoistilanteista, tai muun muassa Tanskan maalivahdin tavasta nousta silloin tällöin oikealta laidalta mukaan hyökkäykseen.
Ottaen huomioon tilanteen rutiinimaisuuden, palaveri sisältää paljon isoimpien yläotsikoiden teemoja. Myös tämän Martićin toteamuksen, joka sekin on poikkeava suomalaiselle maajoukkueryhmälle:
”Olette hulluja ihmisiä! Ajattelette ainakin osittain, että tämä laji on tärkein asia, mitä on!”
Kroatialaisen Martićin, 55, päävalmentajajakso Suomen maajoukkueessa alkoi jo alkuvuodesta 2013. Palavereja on siis pidetty vuosien varrella jo kymmeniä ja kymmeniä.
Mikä niissä on sinä aikana muuttunut?
Kuulemma paljon ja vähän. Kliseitä on paljon. Tietyt toistettavat asiat. Martićin balkaninenglannilla. I’m repeating this like a parrot, kuten hänellä on itse tapana sanoa. Paljon on ylipäänsä eläinvertauksia.
”Tosi paljon on ollut samaa. Hänellä on tietyt futsalviitekehykset, joita hän käy läpi, mutta aina tulee joku uusi detalji”, kapteeni Panu Autio kertoo.
Nyt lajiteoria on lähinnä muistuttelua, kun alkuvaiheessa se oli konkreettista opettamista. Autio rakasti vuosien takaisia palavereja, kun Suomi oli hävinnyt ja pelannut huonosti.
”On katsottu videoita vaikka kolme tuntia, ja pysäytetty jokainen yksityiskohta. Turn a little bit back. Että kun menet prässäämään, niin sinun pitää olla tässä, se puoli metriä ratkaisee kaiken. En ole koskaan oppinut lajista enempää kuin niissä. Miten joku pieni yksityiskohta vaikuttaa kaikkeen.”
Se ”turn a little bit back” on yksi klassisista Martić-lauseista.
”Ensimmäinen Mićon palaveri oli, kun olimme hävinneet Hollantia vastaan. Seuraavana päivänä aloimme katsoa sitä peliä. Ennen kuin peli oli edes alkanut, niin turn a little bit back, katso tuota asentoa, siellä pitää olla valmiina.”
Pelaajat kuuntelivat.
”Kun kuvan pysäyttää, ei totuutta pääse karkuun. Ja pelaajat ovat niin fiksuja, että he ymmärsivät heti, mistä puhuttiin”, Martić sanoo.
Paljon on Suomen futsalissa rakentunut juuri Martićin ja hänen ”futsalkoulunsa” ympärille. Voidaan puhua ajasta ”ennen Mićoa ja Mićon jälkeen”.
”Kun Mićo tuli 2013, alkoi futsalosaaminen levitä Suomessa. Tuli valmennuskoulutukset, ja leireillä opittiin futsalkieltä ja -käsitteitä. Tuli rakenne ja ajatus”, Autio kuvaa.
Se on näkynyt tuloksissa. Ennen huippufutsalia ja lajin hienouksia nähtiin, kun Suomi hävisi jollekin hyvälle maalle suurinumeroisesti. Nyt Suomi on mukana kilpailussa.
Suomi tiedostetaan uhkana. Se on vaikea kohdattava pitkälle kehitetyllä pelityylillään. Tämän vuoden aikana on Suomi esimerkiksi voittanut harjoitusotteluissa niin Ranskan kuin Espanjankin, jolle Suomi vielä vuonna 2004 hävisi 0–13.
”Pelaajat haluavat todella kilpailla ja hakea haasteita juuri tällaisia maita vastaan pelaamalla. Ja joku näissä peleissä muuttui. Emme enää pelkää kenenkään kohtaamista…”, Martić kokee.
Syksyllä räjähti, kun Suomi voitti karsintaturnauksessa Puolan ja Georgian, ja eteni sitä kautta tammikuun lopussa Portugalissa pelattaviin MM-jatkokarsintoihin. EM-kisoihin Suomen top 16 -sijoitus olisi jo riittänyt.
”Ikinä ei ollut menty main roundilta jatkoon, vaikka on sitä yritetty ja tehty sen eteen saamarin paljon duunia. Koko ajan on ollut se fiilis, että tämä on loogista ja johdonmukaista…”, Autio miettii.
Suomi ei lähde suosikkina turnaukseen, jossa pelaavat Portugali, Italia ja Valko-Venäjä, mutta joukkueena, joka voi täysin realistisesti ajateltuna tehdä pelistä vaikean ketä tahansa vastaan. Voittaja menee suoraan kisoihin, kakkonen jatkaa karsimista.
”Me menemme sinne voittamaan”, Martić linjaa.
Futsal on suomalaisena lajina nuori. Kun 1990-luvun puolivälin jälkeen pelattiin ensimmäisiä SM-turnauksia, puhuttiin vielä salijalkapallosta.
Jopa 34-vuotias Autio, Suomen yhdenlainen Mr Futsal ja Pohjoismaiden ensimmäinen futsalammattilainen oli ensimmäisen kerran tekemisissä oikean futsalpallon kanssa vasta 18-vuotiaana.
”Olihan se silloin ihan eri peli. Futsal-Liiga on nyt huippu-urheilusarja, jossa treenataan kärkijengeissä hyvin. Silloin kirjo oli laajempi. Mukana oli paljon liigafutareitakin”, Autio kertoo.
Merkittävää on se, että Suomi pystyi ottamaan
aggressiivisia kehitysaskelia nopeassakin ajassa.
Suomessa ryhdyttiin esimerkiksi muita Pohjoismaita aikaisemmin pidentämään kautta. Senkin uhalla, että se pudotti kovia jalkapalloilijoita pois.
Lähti rakentumaan oma futsalporukka. Sellaisista kuin Autio tai Kytölän veljekset Mikko ja Jukka.
”Se on se omien rajojen löytäminen, mikä on viehättänyt. Ja että yrittää oppia lajista päivä päivältä enemmän. Seuraan paljon kansainvälistä futsalia”, ensimmäisenä suomalaisena futsalin Italian Seria A:ssa pelaava Jukka Kytölä sanoo.
Koettiin lajihurahtaminen, jonka rakentumisessa futsalin huipulta tulleella Martićilla on ollut keskeinen rooli.
”Se oli se juttu, mitä me tarvitsimme. Että tulee ulkopuolelta joku, jolla on erilaista näkemystä ja toimintakulttuuria”, Autio kertoo.
Espanjassa ja Venäjällä vuosina 2010–14 pelanneen Aution perässä on kuusi suomalaista miespelaajaa ja neljä naista päässyt pelaamaan ammatikseen ulkomaille.
Kierre on ollut valmis. Maajoukkuetoiminta on valmistanut pelaajia ammattilaisuuteen, ja pelaajien kansainvälinen kehittyminen on taasen nostanut maajoukkueen tasoa.
Siemeniä on muutenkin levitetty maahan. Lajikulttuurin innokkaasta kansainvälistämisestä kertoo se, että Akaa Futsalilla on paraikaa serbialainen (Jovan Stanković) ja Kampuksen Dynamolla montenegrolainen päävalmentaja (Vasko Vujović).
Maajoukkueryhmässä on puolestaan jo useita valmennuskursseja käyneitä pelaajia Autiosta Kytölän veljeksiin. Antti Teittinen toimii jopa Ilveksen päävalmentajana.
”Panu oli ensimmäisenä ulkomailla, ja hän levitti omaa tietouttaan. Mikko ja minä tykkäämme valmentaa junioreita. Olemme ylipäänsä aika hyviä siinä, että sen, mikä tarttuu ulkomailta, osaamme tuoda seurajoukkuearkeen Suomessa”, Kytölä uskoo.
Autio nostaa ensimmäisiksi Martićin ajan virstanpylväiksi kaksi Tšekki-maaottelua vuoden 2014 alusta. Suomi oli aina hävinnyt Tšekille, mutta sai ”kairattua” toisesta pelistä 2–2-tasapelin.
”Näimme potentiaalin, ja näimme, että Mićo on se valmentaja, joka pystyy viemään meidät ihan eri tasolle”, Autio taustoittaa.
Sitten tuli kylmä suihku. Tieto, ettei rahaa ole, joten seuraavat pelit olisivat vasta vuoden loppupuolella.
”Se oli kova isku. Meillä oli kauhea nälkä päästä kehittymään ja treenaamaan.”
Ryhmä maajoukkuepelaajia päättikin lähteä pelaamaan serbialaiseen turnaukseen. Omakustanteisesti. Myöhemmin pelaajat kävivät keskenään myös Zagrebissa ja Barcelonassa.
Suomi on hyvin resurssikeskeinen kulttuuri. Puhutaan edellytyksistä, taloudellisesta tuesta, avustuksista, apurahoista, palkkioista ja korvauksista. Välillä toki syystäkin.
Kaivataan myös näkyvyyttä. Kritisoidaan herkästi, kun pienemmät lajit eivät saa huomiota, vaikka Suomi on Urheiluruudun maa, jossa laaja kirjo lajeja on lopulta edes jonkin verran esillä.
Futsal on siitä merkittävä lajikulttuurina, että se ei ole juurikaan saanut tukea, eikä se ole sitä näkyvästi edes vaatinut.
Suomalaiset pelaajat ja valmentajat ovat futsalelämänsä aikana maksaneet lajista enemmän kuin siltä saaneet.
”Jos rahaa haluaa tienata, tämä ei ole ensimmäisiä lajeja”, Kytölä sanoo.
”En saanut koskaan Suomessa palkkioita futsalista, vaan se oli se intohimo, ja oli ammattimainen suhtautuminen kehittymiseen ja urheilijan elämään, mikä on nyt tuonut sen, että on päässyt elämään ihan oikeaa ammattilaisen elämää Italiassa.”
Futsalista onkin rakentunut yhdenlainen alakulttuuri, jossa itse luodaan lajille edellytyksiä. Kun esimerkiksi puuttui lajiopas, niin Autio teki ammattilaisvuosinaan sellaisen.
”Ehkä se on lähtenyt siitä, että on ollut riittävästi pelaajia jotka ovat rakastuneet tähän vahvasti ja sitoutuneesti. Se määrittää sen, mitä on valmis tekemään. Ja kun ei ole koskaan ollut fyrkkaa, niin sitä on alusta asti tehnyt rakkaudesta lajiin”, Autio muistuttaa.
Se on synnyttänyt erilaisen dynamiikan kuin lajikulttuureissa, joissa vastuu on laajoilla tahoilla.
”Sehän tässä on ollut siisteintä ja motivoivaa, että on pystynyt itse luomaan lajikulttuuria.”
Siinä missä Martić ja Kytölän veljekset ovat Aution mukaan futsalnörttejä, jotka ajattelevat päivät pitkät futsalia, hänelle itselleen on sopinut sanansaattajan rooli.
Bussi Turun keskustan hotellilta Kupittaalle lähtee vajaat kaksi tuntia ennen Tanska-ottelun alkua.
Tunnelma on rento – vaikka PM-kisoissakin on nyt normaalia enemmän intensiteettiä tulevien MM-jatkokarsintojen myötä.
Kupittaan palloiluhallin pihalla pelaajat kokoontuvat kuuluisaan ”läpyrinkiinsä”, jossa pitää pystyä taputusten määrästä seuraamaan kenen vuoro on. Jos mokaa vuoronsa, joutuu ulos.
Kokemus jyllää. Autio on viimeinen putoaja, ja voittajaksi kruunataan ammattilaiset Jukka Kytölä ja Kroatiassa pelaava Juha-Matti Savolainen.
”Kuuluisan” läpyringistä tekee se, että se on olennainen osa joukkueen kulttuuria. Hyvä keskittymisharjoitus ja riitti siirtymässä peliä edeltävästä odottelusta kohti ottelua. Ja samalla esimerkki siitä, miten pelaajat ylläpitävät myös keskenään joukkueen kulttuuria.
Toinen rituaali nähdään aina pelin jälkeen, kun pelaajat kerääntyvät keskenään analysoimaan peliä. Valmentajat saattavat olla mukana, mutta he puhuvat pelistä vasta seuraavan aamun palaverissa.
”Se alleviivaa meidän halua kehittyä. Meillä on hyviä väittelyitä, ja todella hyvä näkemys ja kieli pelin pienistäkin yksityiskohdista”, Autio kertoo.
Se alleviivaa myös maajoukkueryhmän keskinäistä tiiviyttä. Ei vain edusteta Suomea, vaan koko lajikulttuuria.
”Maajoukkueessa on samanhenkistä porukkaa, ja voimme keskustella futsaltermeillä asioista, koska kaikki ovat käyneet saman futsalkoulun kentällä ja videopalavereissa”, Kytölä sanoo.
Analyysissa ja ajattelussa on iso voimavara.
”Vaikka teknisellä puolella saatamme antaa tasoitusta, koska olemme aloittaneet jalkapohjalla haltuun ottamista 20-vuotiaana, niin ajattelemme paljon futsalia”, Kytölä kertoo.
Martićin ja pelaajien rakentaman kulttuurin lopputuotteena on pelityyli, joka sekä seuraa lajievoluutiota että maksimoi Suomen potentiaalia.
”Me ollaan vedetty kolmella kentällä ja kovalla prässillä. Eihän sitä kukaan viisi vuotta sitten tehnyt. Sillä teemme vastustajan pelaamisen vaikeaksi. Siinä pitää juosta paljon ja olla täsmällinen”, Autio sanoo.
Ja se sopii Suomelle.
”Suomalaiset ovat hyvässä kunnossa ja hyviä taistelemaan. Miksi odottaisimme keskiviivalla? Teillä on hyvä pää, käytetään sitä”, Martić miettii.
Joukkueen yhteinen ajatus pelistä on rakentunut vahvaksi. Prässistä aina pallonhallintavaiheeseen ja erikoistilanteisiin, joissa Suomi on ollut tehokas.
”Pelifilosofia on saatu tosi vahvaksi. Ja sitoutuminen siihen peliin. Ja kun on tosi hyvin valmistautunut, niin antaahan se itseluottamusta. Ja Mićolla on niin kovaa lajiosaamista, että joka palaverissa tulee joku uusi juttu.”
Pienet hetket ovat nautinnollisimpia.
”Kun Espanja joutuu potkaisemaan pallon ulos, koska prässäämme kovaa, on sydämeni todella suurena!”, Martić tunnelmoi.
On jopa löytynyt harmaata aluetta, pieniä hetkiä, jolloin osataan jo hankkia virheitä tai varastaa vähän sivurajapotkun paikassa, jos tuomari ei katso.
”Mićo toisti ensimmäiset 3-4 vuotta, että you Finnish people are too kind, you have to be more bastard, like Balkan people. Pientä katupelaajan mentaliteettia!”, Autio kertoo.
Tanska kaatuu 5–1. Ja sitten myös Norja ja Ruotsi. Grönlannin Suomi oli jo voittanut ennen Tanskan kohtaamista.
Viides peräkkäinen Pohjoismaiden mestaruus tulee tappioitta ja maalierolla 25–4. Jo pelkkä Pohjoismaiden herruus olisi sinänsä iso asia monelle suomalaiselle urheilutaholle.
Mutta ei enää futsalmaajoukkueelle.
Viimeisen pelin jälkeen syntyy HUU-TV:ssä puolivahingossa tilanne, jossa Autio toimii haastattelijana turnauksen parhaaksi pelaajaksi valitulle Antti Teittiselle, ja he päätyvät käymään isompaakin kuvaa läpi.
Miten jokainen ketju teki, mitä valmentaja pyysi, miten Suomi lähtee nyt kovalla itseluottamuksella peliin kuin peliin, miten taso ei ailahtele tai keskittyminen herpaannu.
”Varmaan se päivittäinen työnteko. Meillä kaikilla. GFT:ssä tehdään hyvin, KaDyssa tehdään hyvin…”, Teittinen sanoo.
”Ja Ilveksessä tehdään helvetin hyvin!”, Autio lisää viittauksena Teittisen omaan Ilvekseen.
”Ja pohjoisessa tehdään nykyään hyvin. Ympäri Suomen tehdään nyt hyvin. Mićon tartuttama virus on tosiaan tarttunut”, Teittinen jatkaa.
Martić itse kiteyttää Suomen kehityksen ja aseman tuttuun teemaan, joka löytyy amatöörieetoksen keskeltä – siitä, että asioita tehdään ainakin puhtaista syistä:
”Ehkä tämä rakkaus antaa erilaisen voiman kuin missään muualla Euroopassa. Minun maassani
kukaan ei liiku mihinkään, ellei saa siitä rahaa.
Tämä on hulluutta ja rakkautta! Pidän siitä ajatuksesta!”
Juttu on alunperin julkaistu tammikuun Elmo-lehdessä. Suomen ja Valko-Venäjän ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Yle Areenassa. Lähetys alkaa tänään sunnuntaina kello 15.50.