Tutustu näköislehteen ilmaiseksi
Elmo-lehden verkkosivut jatkossa osoitteessa: www.elmomedia.fi

Pesäpallossa kytee huippuseurojen kapina

@ Jami Ivanoff / All Over Press

Pesäpallokentillä kytee kapina. Tai itseasiassa se on kytenyt jo pitkään.

Kapina kohdistuu ennen muuta Pesäpalloliittoon ja sen toimintaan sekä Pesäpalloliiton päätöksentekojärjestelmään.

Kapina on sanana niin monilatauksinen, että se on hyvä määritellä. Kapina on pohjimmiltaan tyytymättömyyttä, mutta kapinassa ei olla vain tyytymättömiä. Jupina on niin voimakasta, että ollaan valmiit siirtymään tekoihin. Tarttumaan aseisiin, jos sellainen ilmaisu vanhassa suojeluskuntalajissa sallitaan.

Käytännön tasolla kapina tarkoittaa sitä, että useat huippuseurat ja niiden avaintekijät ovat liittoutuneet keskenään ja alkaneet käytännön tasolla miettiä ja konkreettisesti viedä pesäpalloa siihen suuntaan, johon sitä heidän mielestään pitäisi viedä ja kehittää.

Toki he tietävät, että Pesäpalloliitto on olemassa ja että sielläkin työskentelee yksittäisiä osaavia ihmisiä – ja että monet asiat päätetään tai jätetään päättämättä virallisissa instansseissa. Se ei kuitenkaan estä heitä toimimasta itsenäisesti ja kehittämästä omia seuroja ja siinä sivussa koko suomalaista pesäpalloa Pesäpalloliitosta riippumatta.

Asiassa ei sinällään ole mitään uutta ja ainutlaatuista. Pesäpallon lippulaivaseuraa, Sotkamon Jymyä, viimeiset 30 vuotta johtanut Juha Tanskanen tuskastui 2000-luvulla Pesäpalloliiton näköalattomuuteen ja saamattomuuteen, ja vetäytyi käytännössä kokonaan pois sen toiminnasta, vaikka Pesäpalloliiton puheenjohtajana oli samanaikaisesti toinen Jymy-legenda Unto Väisänen.

Tanskanen oli nähnyt – osan aikaa jopa Pesäpalloliiton sisältä – sen ajan, kun pesäpalloliikettä johtivat Markku Pullinen adjutantteinaan Kimmo Tolosen, Timo Hakalan ja Kimmo Juutilaisen kaltaiset uuden sukupolven avarakatseiset ja innovatiiviset nuoret johtajat – ja heidän kanssaan pesäpallon strategisia kysymyksiä liiton päättävissä elimissä olivat miettimässä valtakunnalliset huippuryitysjohtajat Jouko K. Leskisestä alkaen.

Tanskasella ei ollut mitään Unto Väisästä vastaan henkilönä, mutta häntä, kuten monta muutakin dynaamista pesäpallotoimijaa, suretti ja turhautti se, mitä pesäpalloliikkeelle oli tapahtunut. 

Sitä eivät johtaneet enää pulliset, toloset, hakalat ja juutilaiset eikä suuria strategisia kysymyksiä miettineet vuorineuvokset. Valta oli siirtynyt kapeakatseisille maakuntasatraapeille, jotka näpertelivät isossa kuvassa toissijaisten asioiden kanssa.

Nyt kytevässä kapinassa on kysymys samasta asiasta, turhautumisesta.

Turhautumisesta siihen, että Pesäpalloliitosta on monien monien suurten ja toimivien seurojen silmissä tullut raskas, kallis ja osittain tehoton organisaatio, joka keskittyy monessa kohtaa vääriin ja tarpeettomiin asioihin.

Intia-projekti on toki hieno asia, mutta eikö paljon tärkeämpää olisi miettiä, miksi MTV3:n Tulosruudussa kerrotaan pesäpallotuloksia ensimmäisen kerran vasta runkosarjan päätöskierroksella? 

Sama juttu sääntöjen kanssa. Sääntöjä pitää toki kehittää yksistään jo lajin kehittämisen näköpiiristä, mutta pitäisikö Pesäpalloliiton ja koko pesäpalloliikkeen mieluummin pohtia ja väitellä siitä, mistä pesäpalloon saadaan uusia ihmisiä kuin siitä, kuinka monen pelaajan yli lyöntivuorossa saadaan hypätä?

Kysymys ei ole vain tyytymättömyydestä Pesäpalloliiton palkattuun organisaatioon. Huippuseuroissa ollaan yhtä lailla tyytymättömiä koko pesäpalloliikkeen päätöksentekojärjestelmään. 

Demokratia on periaatteessa hieno asia, mutta monien urheilulajien päätöksentekojärjestelmät kuvaavat mieluumminkin demokratian rappiota kuin demokratian toimivuutta.

Tilanne on samanlainen kuin aiemmin Palloliitossa, jossa valta oli ikiaikaisen orgnisaatiomallin mukaisesti piiriorganisaatioilla. Eräs tunnettu jalkapallojohtaja kuvasi kerran osuvasti, että Palloliiton tärkeimmän päättävän elimen, liittokokouksen, kaksi eniten keskustelua herättävää asiaa olivat aiemmin, milloin syödään ja missä lohkossa Outokummun Pallo pelaa tulevalla kaudella.

Palloliitto romutti oman valtarakennelmansa ja siirsi vallan piireiltä seuroille. Aiemmin Palloliitossa jokaisella seuralla oli sen sarjatasosta, koosta ja pelaajamääristä riippumatta yksi ääni – aivan kuten pesäpallossa edelleenkin. Palloliiton uudessa mallissa, Seurojen Palloliitossa, äänimäärät on porrastetusti suhteutettuna lisenssipelaajien määrään.

Näin valtaa käyttävät ne seurat, joiden sitä kuuluukin käyttää.

Pesäpallon huippuseuroissa ajatellaan samalla tavalla. Pesäpallossa on tällä hetkellä raa’asti arvioiden noin 25 seuraa, joiden toiminta ja juniorityö ovat sillä tasolla, että niitä voi oikeasti pitää toimivina ja elinvoimaisina seuroina.

Kysymys kuuluu, miksi toimivien seurojen pitäisi kuunnella ja tyytyä päätöksiin, joita tekevät toimimattomat seurat?

Lue koko artikkeli ja Elmon PesisExtra ja elokuun Elmo joko tilaajatunnuksellasi tai maksullisena irtonumerona tästä! PesisExtrassa analyysi jokaisen miesten Superin seuran tilanteesta sekä Kirittärien pelinjohtajana Nalle Viljasen haastattelu naispesäpallon tilasta.

Ole ensimmäinen kommentoija artikkeliin "Pesäpallossa kytee huippuseurojen kapina"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*


TILAA ELMO TÄSTÄ ×