Liverpoolin maagisen mestaruuden takana oli kolme ratkaisevaa asiaa

Mo Salah oli yksi Liverpoolin suurista löydöistä.

JalkapalloValioliiga

Liverpoolin maagisen mestaruuden takana oli kolme ratkaisevaa asiaa

Liverpool jatkoi voittokulkuaan Jürgen Kloppin aikakaudella voittamalla Valioliigan mestaruuden vuosi sitten voitetun Mestarien liigan jatkeeksi.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
@JussiLeppalahti
JULKAISTU 26.6.2020 | KUVAT All Over Press

Liverpool varmisti Valioliigan mestaruuden, kun Manchester City hävisi torstaina vieraskentällä Chelsealle. Liverpoolille liigamestaruus on ensimmäinen 30 vuoteen. Edellisen kerran mestaruus tuli kaudella 1989-1990, jolloin Valioliigaa ei oltu vielä edes perustettu.

Saksalaisvalmentaja Jürgen Klopp lupasi syksyllä 2015 pokaaleita ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan ja viimeistään nyt hän on nostanut Liverpoolin tasolle, jolle lupasi.

Liverpoolin mestaruusjuhlat eivät ole tulleet sattuman kauppana, vaan taustalla on Kloppin johtama järkähtämätön prosessi. Sitä eivät heiluttaneet edes ensimmäisten kausien kuopat, vaan joukkuetta on kehitetty systemaattisesti kausi kaudelta paremmaksi.

Taustalta voidaan erottaa kolme päätekijää, joiden varaan mestaruus on rakentunut.

Liverpool luottaa seurana tieteen ja käytännön yhteispeliin. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Ian Grahamin, urheilutoimenjohtaja Michael Edwardsin ja seuran data-analytiikkaosaston johtajan William Spearmanin johdolla seura tekee päätöksiä faktojen kautta. Kaikilla vastaavilla ihmisillä seurassa on akateeminen tutkinto.

Esimerkiksi data-analytiikkaguru Spearman tuli Liverpooliin maaliskuussa 2018. Hän on valmistunut Harvardin yliopistosta. Lisäksi seurassa on Tim Waskettin kaltaisia ohjelmistojen ja tilastotieteiden asiantuntijoita, jotka ovat liittyneet seuraan kokonaan jalkapallon ulkopuolelta tuoden hyviä käytänteitä ja sovelluksia jalkapalloon.

Vaikka päävalmentaja Klopp tunnetaan mediassa ehkä jopa ennen kaikkea loistavana pelaajien ”sytyttäjänä”, on se vain pieni osa totuutta. Klopp osaa johtaa kokonaisuutta. Hän ei naureskele maaliodotteille tai pelkää olla utelias häntä viisaampia ihmisiä kohtaan.

Vielä pari vuotta sitten Liverpool sai osakseen epäuskoista hekottelua brittimediassa, kun Klopp palkkasi rajaheittovalmentajan. Nyt kun marginaalit ovat tehneet Liverpoolista mestarin, ovat hekottelijat hiljentyneet.

Koko jalkapallomaailma seuraa nyt Liverpoolia siinä, miten edistyksellisesti jalkapalloseuraa voidaan johtaa tiedon avulla.

Toinen päätekijä on se, että Liverpool on onnistunut hankkimaan pelitapaansa loistavalla tavalla sopivia pelaajia. Se perustuu edellä mainittuun tapaan johtaa pelaajarekrytointia tiedon kautta.

Liverpoolin kannattajat pääsivät juhlimaan liigamestaruutta, kun Chelsea kaatoi Manchester Cityn torstaina 2-1.

Koska Liverpoolin pelitavassa vaaditaan nopeutta ja kestävyyttä, ovat he tutkineet, ketkä ovat maailman nopeimpia ja kestävimpiä pelaajia. Liverpoolin rekrytointitiimi tutkii esimerkiksi pelaajien vammahistoriat ja fyysiset edellytykset erittäin tarkasti ennen rekrytointia.

Liverpoolin pelaajiston sopivuus joukkueen pelitapaan tiivistyy ehkä kaikista osuvimmin brasilialaishyökkääjä Roberto Firminoon. Firmino ei ole säkenöivin ja taiturimaisin maalintekijä. Hän on tehnyt ysipaikallaan vain kahdeksan maalia. Aineksia olisi ollut paikkojen valossa isompaankin maalimäärään, mutta hänen merkityksensä on pelin kokonaisuudessa. Hän johtaa laitahyökkääjien kanssa Liverpoolin prässiä, tunnistaa milloin prässilinjaa pitää laskea, toimii target-pelaajana ja luo nerokkaasti tilaa liikkeillään nopeille laitapelaajille.

Kolmas päätekijä on päävalmentaja Kloppin järkähtämättömän laadukas toiminta harjoituskentällä. Kuka olisi esimerkiksi neljä vuotta sitten uskonut, että Jordan Henderson, James Milner, Dejan Lovren, Andy Robertson ja Trent Alexander-Arnold ovat joku päivä Liverpoolin johtavat pelaajat, kun seura voittaa ensimmäisen mestaruutensa? Avain tähän menestykseen on ollut harjoituskentällä.

Jalkapallo on joukkuepeli. Liverpool on nyt yli neljän vuoden ajan kehittänyt peli-identiteettiään, joka tapahtuu pelaajilta tänä päivänä täysin selkäytimestä. Ongelmia on ratkottu yksi kerrallaan kohti ylivoimaista pelaamista. Liverpoolin lintuparvenomainen liikkuminen kentällä on poikkeuksellisen laadukasta.

Joukkueen toiminnan arvomaailma näyttää ulospäinkin hyvin selvältä. Liverpoolissa ei korosteta yksilöitä, vaan kaikki on alisteista joukkueen toiminnalle. Seuran suurista tähdistä huokuu sitoutuminen seuran ja joukkueen perusarvoihin. Vaikeinakin aikoina on pidetty omien puolta ja omat ovat sitoutuneet toimintaan entistäkin tiiviimmin.

Tässä lienee suomalaisille seuroille monta opetusta. Asioiden pitää kehittyä. Jos joukkue junnaa vuodesta toiseen paikoillaan, pistetahdit ovat samoja ja pelin ongelmakohdat eivät muutu, on jokin vialla. Kaiken a ja o on epäonnistua, analysoida tehtyä, korjata se ja yrittää uudestaan.

Sitä Liverpool on Kloppin aikana tehnyt ja tulos on tässä.