Liiga-kausi on liki pakko pelata tai muuten seuroja alkaa tippua yksi kerrallaan

Kärpät voitti HIFK:n perjantaina pelatussa 3 v 3 -ottelussa 1-0. Liigan tilastojen mukaan ottelussa oli 173 katsojaa.

Jääkiekko

Liiga-kausi on liki pakko pelata tai muuten seuroja alkaa tippua yksi kerrallaan

Liiga-kausi on käynnistymässä, vaikka tummia pilviä leijailee. Talous ohjaa päätöksentekoa. Mönkään voidaan silti taloudellisesti mennä, vaikka kausi käynnistyisi.

Juuso Kokkonen
TEKSTI Juuso Kokkonen
@JuusoKokkonen
JULKAISTU 13.9.2020

Liiga-kautta varjostaa mikäs muu kuin koronaviruksen tuoma epävarmuus. Sarjassa ollaan tällä hetkellä erittäin isojen ja kipeiden kysymysten äärellä.

Mikkelin Jukurit ja HPK ovat karanteenissa koronatartuntojen ja -altistusten vuoksi. HPK:n Liiga-joukkueessa varmistui lauantaina yksi tartunta ja lisäksi nuorten joukkueessa on kahdeksan tartunnan saanutta.

Lisäksi KooKoo on keskeyttänyt joukkueharjoittelun, sillä seuran U20-joukkueessa on todettu tartuntoja. Koronavirus on päässyt leviämään nimenomaan nuorten SM-liigan otteluiden kautta myös Liiga-joukkueisiin.

Etenkin Jukurien tapaus osoitti, kuin ärhäkästi virus voi levitä: U20- ja Liiga-joukkueen pelaajista 22:lla on todettu tartunta. Nyt viimeistään lienee seuroille tullut selväksi, että nuorten joukkueen ja Liiga-miehistön toiminta tulee pitää visusti erillään.

Liiga-kauden on määrä alkaa 1. lokakuuta eli kauden alkuun on vain vajaa kolme viikkoa, ja tilanne näyttää tukkoiselta.

Pyöriikö pyörä?

Luonnollisesti tässäkin tilanteessa tanssitaan ohuella nuoralla, jonka toisessa päässä on terveys ja toisessa talous.

Keväällä, kun koronaepidemia oli vasta alkutekijöissään, päätös oli lopulta helppo. Silloin taloudellinen isku oli toki kova, mutta se pystyttiin kestämään. Ainakin sillä erää. Pudotuspelien tulot jäi saamatta. Tuli lomautuksia, palkkaleikkauksia ja yt-neuvotteluja. Seurat selvisivät kesän yli toiveissa, että kassaan alkaa syksyllä valua rahaa.

Nyt tilanne on se, että on liki pakko pelata ja aloittaa kausi mahdollisimman pian. Muuten alkaa seuroja tippumaan yksi kerrallaan alas. Oravanpyörä pitää saada liikkeelle.

Ja pitäisi pelata nimenomaan yleisön edessä, jotta pelaaminen olisi taloudellisesti järkevää. Liiga, vaikka sillä onkin kelpo tv-sopimus, ei kuitenkaan pelkillä tv-rahoilla pyöri.

Nyt molemmat tavoitteet tuntuvat hankalilta. Voidaan lähinnä toivoa asioita.

Seurat voivat pyrkiä rajoittamaan pelaajiensa tekemistä vapaa-ajalla, jotta tartuntariskiä pienennettäisi. Voidaan kuuluttaa vastuullisuutta. Silti ulkomaailmalta on mahdoton eristäytyä täysin.

Koska Liigaa ei kyetä pelaamaan samalla tapaa kuplassa kuin NHL:n pudotuspelejä paraikaa, ollaan paljon toiveiden ja toivomusten varassa. Laitetaan kausi käyntiin, ja katsotaan, mitä tapahtuu ja miten asiat etenevät. Toivotaan parasta.

On väistämätöntä, että tartuntoja tulee myös kauden aikana. Sitten asian kanssa eletään. Pelejä siirretään ja joukkueita asetetaan karanteeniin.

Yleinen ilmapiiri vaikuttaa olevan se, että se on pienempi paha kuin joukkueiden kaatuminen talousongelmiin. Kyse on ihmisten työstä ja toimeentulosta.

Tulee toki huomioida, että niinkin voi toki käydä, että seuroja kaatuu, vaikka sarja alkaisi. Kassavirtaa ei ole tiedossa samaan tapaan kuin aiemmin. Yleisötilaisuudet, etenkin sisätiloissa, ovat erittäin riskialttiita viruksen leviämiselle. Rajoituksia, jopa nykyistä tiukempia sellaisia, on yhä tiedossa.

Pelit voidaan saada käyntiin, mutta talouden oravanpyörää ei – ellei keksitä jotain ihan uutta. Toivon mukaan on jo keksitty kesän aikana.

Liiemmin ei ole toki puhuttu siitä, että koronavirustauti voi olla urheilijan ammatinharjoittamisen kannalta hyvinkin kohtalokas. Urheilija tarvitsee keuhkojaan. Kuinka tämä riski on arvioitu päätöksiä tehdessä?

Urheilullisesti tuleva Liiga-kausi olisi yksi mielenkiintoisimmista hetkeen. Sarjaan on virrannut paljon mielenkiintoisia lainapelaajia NHL-organisaatioista ja tason voi arvioida olevan korkea.

 

ElmoElmo on UUDISTUNUT! Toimi nopeasti ja tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan 4 kk 35 e – ja saat jo syyskuun Elmon postilaatikkoosi.

Voit myös ostaa uusimman Elmon digilehden irtonumeron Lehtiluukusta. Tilaajille digilehti kuuluu automaattisesti tilaushintaan.

Ja totta kai Elmo on myös irtonumeromyynnissä läpi Suomen!

 

Uusimmassa Elmossa mm.:

+ Jokereiden toiminnan todellinen logiikka

+ Veikkaus salasi pesäpallon ensimmäisen sopupeliskandaalin

+ Ketkä ovat oikeasti hölmöjä Valko-Venäjä kommenteissa?

+ Urheilukaupunki Kuopio

+ Jesperi Kotkaniemen ihme

+ Mikä mättää Mika Lehkosuolla?

+ Henri Aalto kertoo baletin rakastamisen vaikeudesta

Ja paljon, paljon muuta!