Tutustu näköislehteen ilmaiseksi
Elmo-lehden verkkosivut jatkossa osoitteessa: www.elmomedia.fi

Kouvolan on turha odottaa taivaalta mitään ihmettä syksyn muutosten jälkeen

Kouvolan Pallonlyöjät Elmo-lehti
Juho Hacklin ja Sasu Toikka ovat molemmat ensi kaudellakin Kouvolan avainpelaajia. @ Juha Tamminen / All Over Press

Pronssia päättyneellä kaudella voittaneen Kouvolan Pallonlyöjien ensi kauden joukkue alkaa olla paketissa. Kouvola menetti syksyn siirtomarkkinoilla runkosarjan kärkilyöntitilaston päättyneellä kaudella voittaneen  Antti Hartikaisen, mutta nappasi odotetun vahvistuksen jokeriosastolleen, Jere Dahlströmin. Myös pelinjohtaja vaihtuu, kun Matti Iivarisen paikan viuhkassa ottaa Hyvinkään Tahkoa päättyneellä kaudella johtanut Iiro Haimi.

Kouvolan muutokset ovat omalla tavallaan ristiriitaisia. Hartikaisen kaltaisen pelintekijän menetys on toki takaisku sisäpelissä, mutta sen dramaattisuutta ei kannata liioitella. Kouvolan kenttä on Superin kovin kenttä, josta pomppu nousee huonommillakin lyöjillä ja lyönneillä. Siksi on oletettavaa ja todennäköistä, ettei Kouvola kaadu ensi kaudellakaan tilanteiden tekemiseen. Niitä tekevät Kouvolan pomputtajat, mutta myös Sasu Toikan kaltaiset monipuolisemmat lyöjät, jotka eivät elä pelkällä pompulla. Toikka on todennäköisesti juuri se pelaaja, joka ottaa Kouvolan kärjessä Hartikaisen paikan kolmosena. Toikka tuskin voittaa runkosarjan kärkilyöntitilastoa ensi kaudella, mutta hän on Hartikaista huomattavasti nopeampi etenijä, mikä nostaa hänen arvoaan Koplan sisäpelissä.

Dahlströmin hankinta on paperilla looginen ratkaisu. Joukkueesta puuttui päättyneellä kaudella Juha Korhosen kaltainen kotiuttajajokeri, mikä saattoi maksaa Kouvolalle jopa loppuottelupaikan. Nyt kotiuttajajokeri saatiin, mutta kysymys kuuluu, onko Dahlström sellainen kotiuttajajokeri, jota Kouvola tarvitsee?

39-vuotias Dahlströmin poikkeaa muista Superin kovista jokereista siinä, että hänen läpilyöntiuhkansa on pieni. Dahlström kotiuttaa kumuroiden lisäksi mieluumminkin tarkoilla pysty- ja vaakamailasijoituksilla ja lyhyillä lyönneillä kuin ulkokentän rajoilla pitävillä hurjilla tykeillä. Tästä johtuen hänet on helpompi torjua kuin esimerkiksi Jukka-Pekka Vainionpään, Perttu Ruuskan ja Roope Korhosen kaltaiset jokerit, joilla on jatkuva läpilyöntiuhka. Dahlström löi päättyneellä kaudella 79 juoksua, mutta hänen onnistumisprosenttinsa oli vain 45, kun Vainionpäällä, Ruuskalla ja Korhosella se oli yli 60.

Prosenttiluku ei toki kerro koko totuutta, mutta Dahlströmin kohdalla se kertoo paljon. Jos Dahlström ei pysty nostamaan onnistumisprosenttiaan, se asettaa Kouvolan pelinjohdolle mielenkiintoisen haasteen: Imatralla Dahlström tuli aina lyömään ajotilanteissa ensimmäisenä, mutta Kouvolan tilanne poikkeaa siinä, että joukkueessa on Matti Latvalan ja Juho Hacklinin johdolla muitakin hyviä kotiuttajia. Latvala ja Hacklin löivät molemmat päättyneellä kaudella runkosarjassa yli 60 juoksua. Näin Dahlströmiä ei välttämättä kannata laittaa lyömään palottomassa ajossa automaattisesti ensimmäisenä, vaan vasta Latvalan ja/tai Hacklinin jälkeen, jolloin taululla saattaa olla jo kaksi paloa. Ratkaisu voi olla pelin kannalta looginen, mutta miten hyvin Dahlströmin psyyke roolin muuttumisen?

En viittaa tässä nyt millään muotoa niihin puheisiin, että Dahlströmillä olisi vaikea luonne. Totta, ei varmasti helpoin urheilija joka käänteessä, mutta Dahlsröm on osoittanut olevansa jokerina eräänlainen ammattisotilas, joka keskittyy oman tehtävänsä hoitamiseen – ja sen tehtävän hän on urallaan hoitanut pääsääntöisesti erinomaisesti.

Dahlströmin hankintaan liittyy toinenkin mielenkiintoinen pelillinen asia. Huippujokerin puuttuminen saattoi hyvinkin maksaa Kouvolalle loppuottelupaikan, mutta oliko se ainoa asia, joka toi ne marginaaliset erot Sotkamoon välieräsarjassa? Joensuun Mailan toinen tähtijokeri, Aleksi Rautiainen, nostettiin pudotuspelien tärkeimmäksi pelaajaksi eikä kukaan voi kiistää Rautiaisen merkitystä JoMan mestaruudessa, mutta nostan yhtä tärkeäksi yksittäiseksi tekijäksi vähällä huomiolle jääneet Tuomas Jussilan tuomat kriittiset juoksut. Hyvällä lyönnille ehtii kotiin hitaampikin etenijä, mutta Jussila toi JoMalle elintärkeitä juoksuja myös sellaisilla lyönneillä, joilla valtaosa muista etenijöistä olisi palanut.

Tämä kysymys koskettaa erityisesti Kouvolaa, sillä yksi Koplan ongelmista on joukkueen hitaus. Kotona ja pomppukelillä ongelma ei nouse pintaan, mutta syksyn ratkaisuotteluissa, kun vastassa on sarjan kovimmat ulkokentät ja sarjan parhaat lukkarit, etenemisnopeuden merkitys alkaa korostua, varsinkin kotiutustilanteissa. Kouvolalla tämä korostuu vielä entisestään sen takia, että Dahlströmin kotiutuslyönneissä pallo palaa lähes poikkeuksetta takaisin kotipesään kilpaa etenijän kanssa.

Siksi olisin miettinyt kahteen tai jopa kolmeen kertaan, olisiko Kouvolan sittenkin ollut tärkeämpi hankkia joukkueeseen huippunopeita jalkoja vai Dahlströmin kaltainen jokeri?

Korostan edelleen, että Dahlström on erinomainen jokeri ja jos lyönti kulkee ensi kesänä, hän voi lyödä hyvinkin jälleen vaikka yli 100 juoksua, kuten avauskaudellaan Imatralla, mutta se ei muuta sitä, että Kouvola olisi tarvinnut myös etenemisvoimaa.

Kritisoin Kouvolan ulkopeliä kauden aikana ja vaikka Kouvolan ulkokenttä terästikin pelaamistaan pudotuspeleissä, se hävisi kolmelle muulle kärkijoukkueelle erityisesti juuri ulkopelissä. Antti Hartikainen pelasi ulkona pitkästä aikaa täyden kauden, mutta hänen lähtönsä ei ole Kouvolalla ulkopelin suhteen varsinainen takaisku.

Paljon suurempi kysymysmerkki Kouvolan ensi kaudessa on pelinjohtajan vaihtuminen. Matti Iivarinen saattaa hyvinkin olla vanhanliiton pelinjohtaja, mutta hän pystyi nostamaan Koplan kahtena syksynä peräkkäin mitalijoukkueeksi. Vuosi sitten Kouvola voitti runkosarjan ja pelasi loppuottelussa, tänä vuonna se jäi loppuottelusta hiuskarvan päähän, mutta voitti pronssia. Iivarisella oli näissä saavutuksissa keskeinen rooli.

Iivarisen vahvuus oli pelillinen rohkeus. Hän rakensi Koplalle pitkän ja vahvan keskipalkin ja uskalsi pelata rohkeasti myös letkan hännällä. Yksi piirre Kouvolan tässä ja viime kaudessa oli juuri se, että häntä teki ison määrän kriittisiä juoksuja. Iivarinen pystyi muutenkin luomaan Kouvolan tekemiseen rohkeamman ja yllätyksellisemmän pelaamisen kautta oikeanlaisen ja vapautuneemman ilmapiirin, mikä näkyi suoraan tuloksissa.

Iiro Haimi johti kaksi edellistä kautta Hyvinkään peliä, mutta hän ei millään tavalla vakuuttanut pelinjohtajana. Ongelma oli juuri päinvastainen kuin Iivarisen vahvuus. Haimi pelasi Tahkolla kärkijoukkueita vastaan aivan kuten Tahko olisi ollut materiaaliltaan yksi kärkijoukkueista. Haimin peluuttaminen oli eräänlaista prosenttiapesäpalloa, jossa peliä pyöritettiin, kuten sitä matemaattisten ja teoreettisen kaavojen perusteella piti pyörittää. Pelitapa toimi Tahkoa heikompia tai jopa tasavahvoja joukkueita vastaan, mutta sellainen peluuttaminen ei toiminut enää kärkijoukkueita vastaan muuta kuin näennäisesti.

Pudotuspelisarja Joensuuta vastaan oli tästä hyvä esimerkki. Tahko oli tuloksellisesti JoMaa lähellä, mutta todellisuudessa vastakkain oli kaksi täysin eri tason joukkuetta. Tässä asetelmassa Tahkolla olisi ollut kaksi vaihtoehtoa – pelata varman päälle tai yrittää horjuttaa riskillä Joensuuta. Riskillä pelaaminen olisi voinut tuottaa rumia lukemia, mutta väitän, että se olisi ollut ainoa teoreettinen sauma, jolla Tahko olisi voinut oikeasti horjuttaa Joensuuta. Nyt se valitsi kunniallisen, mutta varman tappion.

Kouvolan tilanteessa on vielä yksi mielenkiintoinen ulottuvuus, omat juniorit. Kouvola on tehnyt jo useamman vuoden vahvaa juniorityötä, mutta sen omien junioreiden on ollut vaikea saada peliaikaa ja pelipaikkaa Kouvolasta. Tällä kaudella tilanne muuttui. Iiro Nokkala, Ville Pesu, Roope Koskelainen ja Santeri Löppönen saivat kaikki peliaikaa ja lisää junioreita koputtaa Superin oven takana. Omien junioreiden saama peliaika johtui tällä kaudella osittain Kouvolan lukuisista loukkaantumista ja siksi edessä onkin mielenkiintoinen kausi ja mielenkiintoiset linjaukset: antaako Iiro Haimi Kouvolan kiistatta lupaaville ja hyvin onnistuneille junioreille miten paljon peliaikaa ja luottoa – ja aloittaako Kouvola väistämättä eteen tulevan nuorennusleikkauksensa luottamalla omiin junioreihinsa vai ostamalla valmiita ja kokeneita pelimiehiä muista seuroista, kuten tähän saakka?

Toivotaan, että Kouvolasta löytyisi viimeinkin rohkeutta luottaa omiin junioreihin ja katsoa hieman kauemmaksi tulevaisuuteen.

Tuloksellisesti ensi kaudesta voidaan Kouvolassa odottaa jotakuinkin samaa kuin tällä kaudella. Kouvolan pitäisi materiaalinsa puolesta pystyä – avainpelaajien pysyessä terveenä – taistelemaan mitaleista, mutta sen ei ole vara yhtään pelata alle oman tasonsa: Hyvinkää ja Imatra ovat vahvistuneet molemmat ja kuroneet etumatkaa Kouvolaan kiinni isoilla harppauksilla. Seinäjoen kohdalla kysymys on ollut sen sijaan enemmän siitä, saako se kaivettua potentiaalinsa irti vai meneekö osa joukkueen osaamisesta harakoille. Tähän asti on mennyt.

lmo tästä superedulliseen hintaan 4 kk 35 e!

 

 

 

Ole ensimmäinen kommentoija artikkeliin "Kouvolan on turha odottaa taivaalta mitään ihmettä syksyn muutosten jälkeen"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*


TILAA ELMO TÄSTÄ ×