Kärppien toimintaa on leimannut viime vuodet väärän ajattelun kaiku yleisön viihdyttämisestä

Jääkiekko

Kärppien toimintaa on leimannut viime vuodet väärän ajattelun kaiku yleisön viihdyttämisestä

Juuso Kokkonen
TEKSTI Juuso Kokkonen
@JuusoKokkonen
JULKAISTU 9.4.2020

Heiluttaako Oulussa koira häntää vai häntä koiraa? Oulun Kärpät oli päättyneen runkosarjan ykkösjoukkue Liigassa, mutta sarjataulukkosijoituksen takaa avautuu läjä kysymyksiä.
Ne kysymykset kytkeytyvät osin laajemminkin jääkiekkoon pelinä ja kulttuurina. Kenelle peli kuuluu?
Kärpät on yksi suomalaisen huippu-urheiluseuratoiminnan ja -bisneksen lippulaivoista 2000-luvulla. Se on seitsemällä Suomen mestaruudellaan myös menestynein seura suomalaisessa jääkiekossa 2000-luvulla.
Viimeisten vuosien toimintaa on kuitenkin leimannut väärän ajattelutavan kaiku, joka juontaa juurensa Lauri Marjamäen valmentajakausien aikoihin.
Marjamäen johdolla Kärpät voitti kaksi Suomen mestaruutta vuosina 2014 ja 2015 sekä pronssia 2016, mutta se ei riittänyt. Mystinen oppositio, kuului siihen sitten johtoportaan ihmisiä, yleisö, sponsoreita, yhteistyökumppaneita tai muita sidosryhmiä, vaati viihdyttävämpää peliä. Valmentajaksi palkattiin Kai Suikkanen, jonka johdolla peliä pakotettiin pystysuuntaan samassa tahdissa kuin tulokset heikkenivät. Potkut tulivat ensimmäisen kauden jälkeen.
Nyt kolme kautta on Kärpissä Mikko Manner heiluttanut tahtipuikkoa penkin takana. Pestinsä ensimmäisellä kaudellaan Manner painotti toistuvasti, että Kärppien tulee pelata niin, että yleisö viihtyy. Käytännössä hän halusi heivata tiiviit viisikot ja muut pelin ”tylsät” lainalaisuudet pois.
Kärpät on ollut Mannerin johdolla Liigan kummajainen ja näennäinen pelitavallinen edelläkävijä, jonka pelitavan selkäranka ei ole kuitenkaan kestänyt pudotuspeleissä. Viihdyttämisen kaiku on kumissut jo muutaman vuoden ajan Raksilan hallissa.
Manner on kokeillut Kärpissä jos jonkinmoista pelillistä linjaa. On matkittu Pohjois-Amerikkaa ja Ruotsia, haettu vaikutteita sieltä täältä sekä yritetty murtaa Suomi-kiekon myyttejä, etteikö menestyä voisi venyvän viisikon pelillä. Lopputulema kahdella ensimmäisellä kaudella oli kuitenkin se, että pudotuspelien tarjoama pelillinen vaade pakotti Kärpät tiivistämään viisikkoaan ja pelaamaan perinteisen tiiviin viisikon monirytmikiekon periaatteiden mukaan.
Kun runkosarja oli pelattu muulla tavoin, peli ei tullutkaan pudotuspeleissä enää niin rennonletkeästi vaan se oli kitkuttelua. Näin tapahtui niin 2018 kuin 2019 pudotuspeleissä. Viime kevään finaalitappio HPK:lle oli Kärppien kannalta valtaisa pettymys.
Manner myönsi itsekin finaalien jälkeen, että sillä pelaajamateriaalilla olisi pitänyt pystyä voittamaan.
Olisi luullut tuon jälkeen, että Kärpissä olisi otettu hattu kouraan ja mietitty pelaamisen lähtökohtia uudelleen. Sen sijaan pelillinen punainen lanka katosi Kärppien tekemisestä päättyneellä kaudella liki kokonaan. Jäljellä oli kotiyleisön edessä enää yksilövetoinen löysän rakenteen pelaaminen, joka ehkä vielä jonkun mielestä oli myös viihdyttävää.
Kärpät oli tämän vuoden puolella kotiotteluissaan tuloksellisesti ja pelillisesti keskinkertainen. Sen sijaan vieraskaukalossa sen pelaaminen oli melko puolustuspainotteista ja kurinalaista, ja sillä tulosta tulikin paremmin kuin kotona. Aivan kuin tuolla vieraskaukalon pelillä olisi valmistauduttu kevään pudotuspeleihin, ja kotipeleissä olisi rallateltu yleisöä viihdyttäen.
Ollaan ajatuksellisesti väärillä urilla, jos pelin kehitys tehdään yleisön tai sponsorien viihdyttämisen aspektista tai heidän mystisten mieltymystensä pohjalta.
Peliä pitää kehittää pelin evoluution ehdoilla. Niiden valossa Kärpät on ollut Mannerin johdolla lähinnä keskinkertainen, vaikka Kärppien liikkuva ja luisteluvoimainen pelitapa on näyttänytkin näennäisen edistykselliseltä.
Konkreettisesti asia kulminoituu siihen, että Kärppien hyökkäyspelaaminen oli esimerkiksi päättyneellä kaudella yksilöiden varassa, ja koska yksilöt olivat Liigan huippua, voittoja tuli ja peli näytti ihan railakkaalta Mannerin humaanissa, virheet sallivassa ilmapiirissä. Tuo yksilöiden tuoma etu ajettiin kuitenkin hiljalleen kiinni, kun vastustajat hakivat etua paremmasta pelin organisoinnista.
Kaiku kumisee edelleen. Kärppien yhtälö on eittämättä mielenkiintoinen mutta urheilullisesta näkökulmasta kestämätön.
Kärppien tarina nivoutuu jossain määrin laajempaankin ajatteluun jääkiekossa siitä, että peliä pitäisi pelata jotenkin yleisön mieltymysten ehdoilla. Miksi viihdeajattelu on vaarallinen tie?
Pelin itseistarkoitus tai tavoite ei ole viihdyttää. Peli on keinotekoinen, suljettu systeemi, jota pelaavat joukkueet ja jossa pyritään tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja. Peli saattaa viihdyttää jotakuta, ja ilmeisimmin viihdyttää hyvin monia, koska moni sitä seuraa.
Ylipäätään ajatus viihdyttävyydestä on abstrakti ja subjektiivinen. Kuka sen määrittelee? Onko se jotain konservatiivista kaipuuta entisajan jääkiekkoon?
Jääkiekko taktisen evoluution näkökulmasta vielä nuori laji ja samoin on Suomi pallopelikulttuurina. Se heijastuu juuri tällaisiin asioihin: meillä ei ole välttämättä syväymmärrystä siitä, mitä jääkiekko pallopelinä on. Sorrumme pelkistämään sen pinnalliseksi viihdetuotteeksi. Ajatteluun vaikuttaa vahvasti tietysti Pohjois-Amerikasta kantautuva viihdekulttuuri lajin ympärillä.
Pinnallinen viihdeajattelu ei ole tervettä pallopelikulttuuria. Viihdekeskeisyydessä emme sivistä katsojaa ymmärtämään niitä pelillisiä, kollektiivisia hienouksia, joita pelissä on, ja niitä keinoja, joilla joukkueet pyrkivät toisiaan horjuttamaan.
Päästämme ikään kuin ympärillä olevat ihmiset määrittelemään, mitä pelin pitää ja ei pidä olla. Se jarruttaa ja vääristää vääjäämätöntä pelin evoluution kehitystä. Katsojat ja sponsorit, vaikka pitkälti lystin kustantavatkin, ovat aina alisteisessa asemassa suhteessa peliin, ja se heidän tulee hyväksyä.
Pelaajat ja valmentajatkin ovat alisteisia suhteessa peliin. Ei peliä voi pelata vaikkapa sen ehdoilla, että pelaajat haluavat pelata mieltymystensä mukaan tietyllä tavalla. Yksilökeskeisyysajattelu saattaa tässäkin mielessä mennä yli, että pelataan esimerkiksi ”aktiivista” peliä, koska pelaajat tykkäävät ”aktiivisesta” pelistä. Näitä kaikuja on eittämättä Mannerin verbaliikassa esiintynyt.
Pelin luovuttaminen pelaajien mieltymyksille pohjaa paljon Pohjois-Amerikan tähtikultista ja NHL:n kulttuurista, joka määrää koko lajin kehitystä, mutta se ei tarkoita sitä, että ajattelu olisi oikein tai tervettä. Toisaalta sitä on ehkä osaltaan myös pönkittänyt suomalaisen valmennuspuheen yksilökeskeisyyden mantra, jonka nokkamiehenä on ollut eritoten Erkka Westerlund.
Nämä asiat kielivät siitä, miten kaukana jääkiekko on todellisesta pelitotuudesta.
Ajattelu siitä, että peli luovutetaan jollekin yksittäiselle ryhmälle, kuten pelaajille, valmentajille tahi pelin seuraajille, vääristää. Peli kuuluu joukkueille, ja peliä pelataan sen ehdoilla, mikä tuo parhaan lopputuloksen joukkueelle.
Mannerilla on vielä yksi vuosi sopimusta jäljellä Kärpissä. Hän on ollut humaanilla otteellaan monella tapaa hyvä ja osuva persoona viemään nimekästä kärppälaivaa eteenpäin.
Silti parin vuoden aikana Manner on jokseenkin taantunut oltuaan yksi kuumimpia suomalaisnimiä valmentajarintamalla, ja paljon siitä taantumisesta kulminoituu kahden edellisen, etenkin viime kevään pudotuspeleihin sekä Kärppien pelilliseen ailahteluun.
Ensi kautta ajatellen Mannerin on vakavasti pohdittava, kenelle peli Oulussa kuuluu.
Tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan tästä. Elmo on nyt myös  irtonumeromyynnissä Lehtipisteen myyntipisteissä ympäri Suomen.