Jokereiden ongelma ei ole korona, Venäjä tai velkataakka, vaan tarina, joka meni rikki

Jääkiekko

Jokereiden ongelma ei ole korona, Venäjä tai velkataakka, vaan tarina, joka meni rikki

Jokerien suurin uhkakuva ei ole iso velkataakka, ei korona, ei Valko-Venäjän tilanne, ei Venäjän poliittinen ilmasto. Suurin riski on se, että koko Jokerit-ilmiötä kannatteleva tarina on rikki – eikä korjausliikettä näy.

Jari Kupila
TEKSTI Jari Kupila
@JariKupila
JULKAISTU 1.11.2020

Aloitetaanpa tarinasta, jota kerrottiin parikymmentä vuotta sitten erilaisten bisnestilaisuuksien illanvietoissa, silloin, kun IT-kupla kiilsi komeimmillaan.

Tarina kertoo siitä, mihin perustuu maailmantalous. Mikä voima pyörittää markkinataloutta.

Se kertoo siitä miten tyhjästä voi osata nyhjäistä – ja itse asiassa meidän aikamme todellisuudessa pitääkin osata nyhjäistä.

Tarina vie meidät kauas talviselle tundralle, jonnekin Uralin tuolle puolen. Paikkaan, jossa tuulee, on kylmä. Maisema on tyhjä ja tasainen. Ei näy kuin tuulessa hiljalleen pyörivää lunta.

Äkkiä maiseman toisessa reunassa näkyy vaivalloisesti kulkeva hahmo. Ja pian toisessa reunassa toinen.

Hiljalleen hahmot kulkevat aution tundran yli ja tapaavat sen keskellä toisensa. Pysähtyvät. Tuijottavat toisiaan.

Kumpikin on vaeltanut kauan, näkemättä ketään. Eivät oikein tiedä, mitä sellaisessa tilanteessa pitäisi sanoa.

Paluu olisi iso asia koko muulle liigayhteisölle. Mutta mitä se tarjoaisi Jokereille?

”Kuule, ostatko minulta rekka-autollisen marmeladia?”, kysyy toinen.

”Rekka-autollisen marmela… Hmmm… Onko se hyvää marmeladia?”, toinen murahtaa.

”On. Ensiluokkaista. Et ole vastaavaa ikinä maistanut.”

”Vai niin. Paljonko tuo maksaisi?”

”10 000 dollaria. Tasaraha.”

”Jaa. Voisihan tuon ostaakin.”

Miehet paiskaavat kättä, sopivat toimitusajan ja -paikan. Ja jatkavat matkaansa. Toinen miettii, että voihan hemmetti, mistähän saisi rekka-autollisen marmeladia – toinen pohtii mistä löytäisi kymppitonnin, ja mitä tekisi rekka-autollisella marmeladia.

Tässä kohdin oli it-porukan bileissä tapana hörähtää nauruun. Toiset nauroivat, koska he nyt vain nauravat mille tahansa, mitä bileporukan alfauros vitsinä sanoo. Toiset siksi, että nauroivat itselleen, tunsivat tarinan omakseen.

Iso osa maailmantaloutta kun pyörii tällä samalla idealla. Ostajat ja myyjät ovat tyhjän päällä, toimitaan rahalla, jota ei oikeasti ole, ja myydään ideaa, jota ei ole kunnolla keksittykään.

Silti toimitaan. Tehdään kauppaa, käydään töissä, luodaan arvoketjuja, lisätään talouden pyörien vauhtia, maksetaan veroja, ollaan yhteiskunnalle hyödyksi. Syntyy ihan aitoa toimintaa, taloudellista toimeliaisuutta, lisäarvoa – jotakin mitä kannattaa pyörittää – vaikka se touhun varsinainen ydinidea ei koskaan kannattaisi, vaikka koko komeus seisoisi tyhjän päällä.

Kun tundralla vaeltanut mies meni rakentamaan tuotantoketjua, jolla sai aikaiseksi rekka-autollisen marmeladia, hän työllisti monta marmeladintekijää, ja paikallinen talous sai elinvoimaa.

Kun toinen äijä joutui hakemaan pankista kymppitonnin, hän joutui lainan saadakseen tekemään bisnesplänin, jolla loi marmeladilleen jatkojalostus- ja myyntiketjun. Ja taas syntyi työpaikkoja ja alihankintatilauksia, talouden dynamiikkaa.

Ja hups, kohta oltiin tilanteessa, jossa miehet sopivat uusista ja taas uusista rekka-autollisista marmeladia!

Marmeladikaupan logiikka

Miten tämä liittyy Jokerien seikkailuihin KHL:ssä – ja ylipäänsä Jokerit-brändin tarinaan?

Voi sentään, paljonkin.

Jokerien KHL-seikkailun tarkastelussa tahtoo säännöllisesti unohtua yksi peruslähtökohta.

Se, että Jokerit on ollut koko historiansa – ja erityisesti 1980-luvun lopulta alkaneesta Hjallis Harkimo-vaiheestaan asti – markkinaehtoisin urheiluhanke, mikä Suomessa on koskaan nähty.

Se on ollut Jokerien ehdoton vahvuus.

Mutta se sama asia on myös tuominnut Jokerit pysymään valitsemallaan tiellä, toimimaan valitsemallaan marmeladikauppiaan logiikalla.

Koko kuvio on rakennettu sen ympärille, mitä ympäröivän yhteiskunnan bisnesrakenteissa ja dynamiikassa tapahtuu, ja on pyritty tekemään Jokereista tuote, joka hyödyntää ympärillään nousevia voimia. On koko ajan aktiivisesti luotu tuotetta, jolla ympärillä olevat voimat hurmataan tarvitsemaan jotakin, mitä eivät äsken edes tienneet tarvitsevansa.

Samalla koko kuvion rahoitusrakenteeseen on koko ajan kuulunut se perusmalli, jossa maalataan lähitulevaisuuteen, 5–10 vuoden päähän, niin houkutteleva näkymä, että sen rahoittamiseksi saadaan mukaan riittävä määrä ulkopuolista sijoitusrahaa.

Siis myydään ideaa jostakin, mitä ei vielä ole, ja saadaan rahoittajat uskomaan tarinaan niin, että he rahoittavat sen – ja niin tarinasta tulee ihan totta. Nousee Areena, syntyy aitioissa patsastelun kulttuuri, syntyy malli areenaverkostosta eri puolille Eurooppaa, syntyy viihdebisneskokonaisuus, jota Suomessa ei ole aiemmin nähty.

Se, että Jokerien jääkiekkopuolen kuta kuinkin kaikki tilikaudet ovat olleet 1990-luvulta lähtien negatiivisia, ei ole ollut sittenkään tuhoisa ongelma, koska koko ajan on menty kohti sitä suurta uutta tulevaisuutta, jonka rahoittamiseksi on löytynyt uusia halukkaita bisnestahoja.

Ja, kun jossakin vaiheessa on aina huomattu, että ei se kauniiksi maalattu tulevaisuus ihan luvatulla tavalla toteutunutkaan, on kuitenkin koko ajan tuotettu kritiikin vastapainoksi mielenkiintoista urheiluviihdetoimintaa, työllistetty, vauhditettu alihankkijoiden bisnestoimintaa, luotu julkisuutta, kehitetty brändin arvoa, saatu maksavaa asiakaskuntaa – siis luotu perustaa, joka on antanut mahdollisuuden luoda uusia hienoja kuvia tulevaisuudesta, ja saada uusia rahoittajatahoja mukaan.

Jos tarina ei ole toteutunut, on osattu päivittää sitä mestarillisesti.

Sinänsä mallissa ei ole mitään ihmeellistä. Näin talouselämä pyörii. Kovin moni isokin brändi pyörittää varsinaista bisnestään koko ajan tappiolla, mutta silti rahoittajat pysyvät mukana. Toisaalta siksi, että kun on kerran lähdetty mukaan, ei voi ilman isoja tappioita poiskaan lähteä – ja toisaalta siksi, että kaikesta tappiollisuudestaan huolimatta toiminnan jatkaminen voi sittenkin luoda kokonaisuudelle jälleenmyyntiarvon, jonka ansiosta sijoitukset voivat kääntyä jonakin päivänä kannattaviksi.

Tämä logiikka selittää sen, miksi Jokerit on edelleenkin pystyssä. Eikä siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Näin meidän aikamme maailmantalous, kansantalous ja urheilutalous pyörivät monessa muussakin kohdassa.

Suomalaisessa urheilussa Jokerien velat ovat tietysti aivan omaa luokkaansa, niin yksittäisten tilikausien tasoilla kuin kumulatiivisestikin, mutta ei kymmenien miljoonien miinus urheiluviihdemaailmassa silti mikään erikoinen luku ole.

Kansainvälisen jalkapallon huipulla tungeksii ihan samalla talouden logiikalla pyöriviä jättiseuroja, joiden miinusmerkeissä on kuitenkin ihan eri taso.

Kun toimitaan kuten Jokerit toimii, täytyy kuitenkin aina alistua sille tosiasialle, että vaihtuvien suhdanteiden maailmassa on aina riskinsä.

On talouden yleisiä riskejä, on poliittisia riskejä.

Ja on koronan kaltaisia täysin yllättäviä riskejä.

Nämä riskit ovat hankalia kaikelle urheilutoiminnalle ja kaikelle taloudelliselle toimeliaisuudelle, mutta erityisen hankalia juuri marmeladikauppiaan logiikalla toimivalle prosessille. Kun painellaan enemmän ja vähemmän tyhjän päällä, tulevaisuudessa välkkyvän illuusion perässä, mikään ei ole niin iso riski kuin pysähtyminen.

Kummastelua ja ihmettelyä

Jokerien KHL-seikkailu on herättänyt Suomessa kummastelua alusta alkaen. On ihmetelty, miksi Jokerit sekaantui venäläiseen urheilutuotteeseen, ja samalla poliittisesti haastaviin ja ainakin mielikuvien tasolla epäilyttäviin verkostoihin.

Turha on silti ihmetellä. Pohjimmiltaan Jokerit teki sitä mitä sen oli pakko tehdä.

Jokerit

Silloin kun….. Hjallis Harkimo ja Roman Rotenberg näkivät Jokereiden tulevaisuudessa paljon suuremmat kiitoradat kuin Suomen kaukalot.

Kun suomalainen urheilumarkkina ei enää kyennyt Jokerien kulurakennetta ja 1990-luvulta asti kertynyttä velkapiikkiä putsaamaan, oli tehtävä jotakin.

Ei siis enää kyetty piirtämään sellaista tulevaisuuskuvaa, että se olisi houkutellut riittävää määrää suomalaista rahaa. Päinvastoin Jokereille alkoi tulla maine sirkuksena, josta alkoi lumous haihtua – Hjalliksen taikavoima ei enää toiminut Suomessa.

Näin etenkin sen jälkeen, kun Sanoma Oy teki jo kauan ennen varsinaista osakkeista luopumistaan selväksi, että ei aio loputtomiin Jokerien talouden takaajana jatkaa.

Vuosikausia vaalittu kupla uhkasi puhjeta. Oli pakko keksiä jotakin, tarttua johonkin uuteen, johonkin, millä tarinalle saisi taas piirrettyä uuden hurjan tulevaisuuden. Niin hurjan, että tämän päivän arkinen velkaisuus unohtuisi.

Reitti tähän tarjoutui KHL:n kautta ja Rotenbergien dynastian omaisuusmassojen avulla. Liki toivottomassa tilanteessa Harkimo ja kumppanit onnistuivat KHL:n avulla taas siinä, missä ovat olleet suomalaisen urheiluhistorian parhaita: luomaan illuusion, joka houkutti enemmän kuin epäilytti.

Eikä tässäkään mitään. Näin on maailman taloushistoriassa pelastettu monta kriisiytynyttä yhtiötä. Tärkeintä on sittenkin tarina. Ei se, onko tarina totta, vaan se, että tarina lumoaa oikeat ihmiset.

Järkevä idea

Sinänsä KHL-visio oli lähtökohdiltaan nerokas. Sitä onkin käsitelty Suomessa turhan nurkkakuntaisista ja ahtaista näkökulmista.

Totta kai siihen liittyi kaikkia niitä kysymysmerkkejä, mitä kaikkeen idänkauppaan liittyy – mutta ihanko oikeasti me olemme Suomessa sitä mieltä, että idänkauppaa ei pitäisi käydä, vaikka siihen kysymysmerkkejä aina liittyykin?

Jos olemme sitä mieltä, että idänkauppaa on hyvä käydä, että kansantalous hyötyy Venäjältä tulevista vientituloista ja pääomista, miksi vastustaisimme sitä urheilunkaan kohdalla? Eikö suomalaisen urheilun pikemminkin kannattaisi lisätä aktiivisuuttaan itäsuhteissa ja ottaa Jokereista mallia, sen kokemuksista oppia?

Alkuperäinen idea oli siksi ihan järkevä. Kun talouden realiteetit tulivat SM-liigassa vastaan, eikä Jokereilla ollut enää realistista mahdollisuutta jatkaa sen tarjoamilla tulovirroilla, oli joko lopetettava toiminta ja vedettävä kaikki rakennettu brändiarvo ja taloudellista toimeliaisuutta tuottava kokonaisuus vessasta alas – tai hakeuduttava isommille markkinoille, aiempaa isomman tarinan kanssa.

Venäjän markkina oli tässä kohdin luonteva osoite, kun vastaavaa markkinaa ei – vuosien yrityksistä huolimatta – läntiseen Eurooppaan saatu aikaiseksi.

Se, että historia on sittemmin osoittanut että ihan putkeen KHL-seikkailu ei ole kaikilta osin mennyt, on eri asia. Ei se alkuperäistä ideaa huonoksi tee.

Jokerien KHL-taipaleella kohtaamat ongelmat johtuvat sittenkin pitkälti ajoituksesta. Kansainvälisen politiikan ilmasto kylmeni KHL-projektin kannalta juuri hankalimpaan mahdolliseen aikaan. Tuli pakotteita, tuli yleistä Venäjään liittyvää epäluuloa.

Ja se kaikki kaatui Jokerien niskaan.

Kun kaiken tämän päälle tuli vielä korona, ei ihme, että asetelmassa on kriisiytymisen oireita.

Etenkin kun viimeisimpien omistusjärjestelyiden jälkeen alkaa olla yhä epäselvempää, kenen käsissä tämä kokonaisuus onkaan. Roman Rotenbergin lähipiiri on keskittynyt Areena-bisnekseen, kun taas jääkiekkotoiminnan omistus on ketjutettu ja pyöritetty niin sekavaksi, että asian yksityiskohtien vatvomisessa hukkuu helposti yksityiskohtiin ja unohtaa peruskysymyksen:

Kuka käytännössä huolehtii siitä, että tämä tarina jatkuu?

Miten tarina kestää?

Jokerien suurin uhka ei ole sen velkakuormassa.  Se on tarinassa ja sen uskottavuudessa.

Jos tarinalta katkeaa siivet, velkakuorma rysähtää niskaan.

Velkapiikki on kuitenkin kumuloitunut jo niin isoksi, että on epärealistista kuvitella, että mikään ulkopuolinen taho tulisi enää seuraa pelastamaan, ellei tarinaan saada taas uutta lentoa.

Suomalaisessa jääkiekossa on elätelty toivetta siitä, että Jokerit saataisiin jollakin tempulla takaisin SM-liigaan. Jokerien paluu olisi asia, jolla liiga saisi kiillotettua omaa tarinaansa – ja kaikki muut seurat takuuvarmasti lippuja myyvän kotipelin Jokereita vastaan.

Paluu olisi iso asia koko muulle liigayhteisölle.

Mutta mitä se tarjoaisi Jokereille? Mitä mahdollisuuksia maksaa kymmenien miljoonien velkapiikki pois? Ja ennen kaikkea, mitä mahdollisuuksia kirjoittaa omaan tarinaan uusi innostava luku?

Onnistuakseen, edes teoriassa, se vaatisi, että seuraa pääomittaneet tahot kylmästi alaskirjaisivat kaikki saatavansa. Ja siihen liittyy ydinkysymys: Onko mitään uskottavaa tarinaa, millä nämä näkisivät sen järkevänä, jos toimintaympäristö olisi jatkossa SM-liiga?

Ja edelleen, vaikka velat jollakin konstilla saataisiin pyyhittyä, miten Jokerit saisi jatkossakaan taloutensa pidettyä tasapainossa pelkillä liigan tarjoamilla tulovirroilla ja tarinantekomahdollisuuksilla, kun se ei ole aiemminkaan kunnolla onnistunut?

Vaikeaa on keksiä näistä lähtökohdista tarina, jolla hurmattaisiin riittävä määrä taloudellista taustaa liigaan paluun tueksi.

Siksi Jokerit edelleen yrittää KHL:ssä. Kaikista politiikan ja koronan tuomista riesoista huolimatta. Siksi Jokerit-leiri kommentoi niin lyhytsanaisesti Valko-Venäjän tilannetta ja näkymää siitä, että juuri Jokerien pitäisi pelata KHL-kauden avaus kaikin puolin kuohuvalla Valko-Venäjällä.

Osa marmeladikaupan logiikalla toimivaa maailmantaloutta on se, että onnistuakseen pitämään tarinoidensa lumous yllä on tällä kaavalla toimivan oltava tiettyjen realiteettien kohdalla nöyrä. Ja KHL-seuran kohdalla se tarkoittaa, että länsimaisilla arvoilla ei elämöidä missään tilanteessa.

Vaikka siitä sanomista siellä kotona lännessä tuleekin.

Realiteettien maailma

Niin, ne realiteetit. Mitä ne sitten Jokerien kohdalla lopulta ovat?

Juuri nyt Jokerit on törmäämässä ison kuvan tarinassaan ongelmaan, johon moni muukin venäläisen markkinan kanssa toimiva hanke on näinä aikoina törmäämässä.

Jokerit on, sittenkin, länsimaisen arvomaailman urheilutuote. Se on KHL:ssä siksi, että se toisi venäläiseen sarjaan hieman läntistä väriä. Vielä muutama vuosi sitten se oli tarpeellinen asia KHL:n näkökulmista, mutta juuri nyt venäläisyys ei ole muodissa lännessä – eikä länsimaisuus Venäjällä.

Jokerit ei enää ole piristävä läntinen mauste, vaan kiusallisella tavalla läntistä arvomaailmaa edustava ulkopuolinen. Tapa, jolla Jokerit suhtautuu koronaan, voi olla KHL:n fiksuin läntisestä näkökulmasta, mutta venäläisestä perspektiivistä se on kapinaa.

Lisäksi se, että Jokerien toimihenkilöt joutuvat kiemurtelemaan Valko-Venäjään liittyvien kysymysten edessä niin kuin joutuvat, ei ole merkityksetön asia – vaikka julkisuuteen pinta kestääkin.

Kun vielä taustalla on ylipäänsä läntinen pakotelinja ja kaiken huippuna venäläisen dopingkulttuurin herättämät kysymykset myös KHL:n – ja sen suomalaispelaajien – kohdalla, on keitoksessa hankalia aineksia.

Jokerit on KHL:ssä läntinen kummajainen. Se edustaa erilaista arvomaailmaa kuin koko muu KHL. Kun suhdanteet ovat hyvät, erilaisuus on kiehtovia mahdollisuuksia tarjoava vahvuus, mutta kun suhdanteille käy kuten nyt on käynyt, vahvuudet katoavat.

Äkkiä Jokerit onkin aivan väärässä paikassa. Se on sitä omasta mielestään, ja taitaa yhä vahvemmin olla myös KHL:n näkökulmasta.

Mutta onko Jokereilla silti muuta mahdollisuutta kirjoittaa tarinaansa uusiksi kuin jatkaa väärässä paikassa olemistaan – ja toivoa suhdannetekijöiden käännettä parempaan?

Jokerien koko olemassaolo on perustunut siihen, että sen taustoista on aina kriittisillä hetkillä löytynyt kykyä tarinan päivittämiseen. Nyt tätä kykyä vetää hihasta viides ja kuudes ässä tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Mutta mitä muuta vaihtoehtoa, nykyisessä todellisuudessa, on pitää tarina elossa kuin KHL – kaikista lyhyen tähtäimen riesoista huolimatta?

Suomalainen vai venäläinen KHL-joukkue?

Joskus suhdanteet kääntyvät. Se on suomalaisessa idänkaupassa opittu. Idänkaupan ammattilaiset tietävät, että kun vuosia jaksaa kärvistellä, sitten mennään taas. Mutta riittääkö kenenkään kärsivällisyys seuraavan käänteen odottamista Jokerien kanssa? Kun toimitaan marmeladikauppiaan logiikalla, odottamaan pysähtyminen on hengenvaarallista.

Jokerien kärsivällisyyttä auttaa se, että KHL-oljenkorteen tarttuminen on yhä se realistisin tapa pitää tarina elossa, mutta miten kauan mystiset uudet omistajatahot ja KHL näkevät asiassa järkeä?

Venäjällä yleistynyt puhe siitä, että koronarajoitusten vuoksi Jokerien olisi syytä pelata pelinsä jatkossa Venäjällä, on loogista venäläisestä näkökulmasta. Siitä ei ole pitkä matka kysymykseen siitä, miksi Jokerien ylipäänsä annettaisiin pitää kotipaikkaansa niin monin tavoin erilaisessa – ja hankalia arvomaailmojen törmäyksiä tuottavassa – ympäristössä kuin Suomi ja Helsinki sittenkin ovat.

Kun pohditaan missä Jokerit jatkossa pelaa, ei pidä unohtaa, että tapahtuipa politiikassa, pandemiassa ja missä tahansa ympäristötekijässä mitä tahansa, Jokerien tulevaisuus ei ole enää pelkästään suomalaisten kiekkovoimien ja suomalaisittain loogiselta tuntuvan ajattelun käsissä.

Mutta olipa valta missä tahansa, kaikki ratkeaa jatkossakin siihen, miten Jokerit osaa tarinansa kirjoittaa. Se ratkaisee, tuleeko siitä venäläinen KHL-joukkue, jatkaako suomalaisena KHL-joukkueena, tekeekö se paluun Liigaan – vai syntyykö joku uskomaton uusi viritys.

Nykyinen tarina on rikki. Jokerit kaipaa kipeästi marmeladikauppiasta, joka kirjoittaisi uuden.

Jos sitä ei löydy, edessä on ajautuminen sellaisten voimien vietäväksi, joiden mukana Jokerien edessä on holtiton syöksy kohti väistämätöntä seinää. Ennemmin tai myöhemmin.

Juttu on alun perin julkaistu Elmossa 9/2020.

Elmo on UUDISTUNUT! Toimi nopeasti ja tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan 4 kk 35 e   – saat  huippuluettavaa kotiin kannettuna joka kuukausi. Tai lue uusin lehti Lehtikuussa.

Jokerit