Erojen takana muhii suurempi huoli – pelinjohtajan työ on koiranvirka, josta maksetaan olematon palkkio

Pesäpallo

Erojen takana muhii suurempi huoli – pelinjohtajan työ on koiranvirka, josta maksetaan olematon palkkio

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 24.5.2020 | KUVAT All Over Press

Miesten Superpesis-joukkueiden valmistautumista koronakriisin runtelemaan kauteen on sävyttänyt kaksi yllättävää pelinjohtajauutista. Ensin Hyvinkään Tahko ilmoitti Pasi Kokkosen vetäytyneen pelinjohtajan tehtävistä ja hetkeä myöhemmin Kempeleen Kiri kertoi, että Jussi-Pekka Tanskanen oli päättänyt tehdä samoin. Hyvinkää palkkasi Kokkosen tilalle Tahkon Pesis Oy:n toimitusjohtajan Miika Rantatorikan ja Kempele joukkueen pelinjohtajana jo viime kauden lopulla toimineen Petri Pulliaisen.

Jokaiselle on oikeus tehdä omat ratkaisunsa ja varsinkin koronakriisin keskellä on turha lähteä spekuloimaan sillä, mitkä syyt päätösten takana on oikeasti ollut. Kokkosen ja Tanskasen yllättävät eroilmoitukset nostavat kuitenkin paljon suurempia kysymyksiä pelinjohtajan tehtävän vaativuudesta ja mielekkyydestä. Tänä vuonna nuo vaatimukset ovat kaiken lisäksi ennätyksellisen korkeat koronaepidemian sotkettua kauteen valmistautumisen. Myös koko kausi tullaan pelaamaan erikoisissa ja pelinjohtajan kannalta äärimmäisen vaativassa tilanteessa.

Kokkonen ja Tanskanen olivat molemmat tulokasspelinjohtajia, joilla kummallakaan ei ollut allaan miesten Superin otteluita pelinjohtajana. Ensimmäinen iso kysymys onkin niin sanottu pelinjohtajapolku: mitä valmiuksia pelinjohtajalla täytyy olla, jotta hänellä on ylipäätään selvitä siitä prosessista, jota pelinjohtaja joutuu tänä päivänä – koronasta riippumatta – johtamaan?

Aiemmin pelinjohtajia palkattiin hyvälläkin menestyksellä suoraan pystymetsästä heti peliuran jälkeen, mutta nyt vaatimukset ovat jo sitä luokkaa, ettei se ole millään mittarilla mitattuna helppoa. Tämä nähtiin hyvin esimerkiksi Jani Komulaisen kohdalla, joka oli hiuskarvan päässä potkuista kesken ensimmäisen pelinjohtajakautensa kesällä 2018. Viime kaudesta Komulainen selvisi jo huomattavasti paremmin.

Ideaalisessa mallissa pelinjohtajan pitäisi ennen Superiin siirtymistä hankkia kokemusta juniorijoukkueiden ja alemmissa aikuisten sarjoissa pelaavien joukkueiden pelien johtamisesta. Muutama ottelu juniorisarjoissa tai kausi pikkujunioreiden vetäjänä – kuten Komulaisella – ei valmista ketään vielä niihin haasteisiin, joihin pelinjohtaja joutuu Superissa. Tarvitaan kokemusta ja tarvitaan koulutusta. Tarvitaan asioiden ja prosessien opettelua, pala palalta ja askel askeleelta.

Ja miksi?

Tästä päästään toiseen suureen kysymyksen – pelinjohtajan tehtävänkuvaan.
Pelinjohtaminen miellettiin aiemmin konkreettisesti pelin johtamiseksi, siihen, miten otteluihin valmistaudutaan ja miten peliä johdetaan otteluiden aikana.

Pesäpallossa on tapahtunut kuitenkin suuri muutos siinä, että painopiste on siirtynyt kauden ja otteluiden aikaisesta tekemisestä entistä selvemmin kauteen valmistautumiseen. Joukkueet päättävät pelitavoista, roolituksista ja muista taktisista kysymyksistä jo edellisenä syksynä ja jopa edellisenä kesänä joukkueita rakentaessaan. Sen jälkeen pelitapa ja sen keskeiset muuttujat lyödään kiinni ja niitä harjoitellaan koko talvikausi. Se, miten kesällä pelataan ja mitä kesällä tapahtuu, on seurausta siitä, mitä talvella on tehty ja harjoiteltu. Toki pelaamista voidaan ja pitääkin säätää kauden aikana ja vastustajien mukaan, mutta pesäpallossa on selkeästi siirrytty pelitavan kautta pelaamisen malliin, ja pelitavan keskeisistä asioista pidetään kiinni ohi ja yli yksittäisten otteluiden. Tästä on jälleen hyvä esimerkki Jani Komulainen ja Sotkamo Jymy, jotka hakkaavat monet pelitavalliset asiat kiveen jo syksyllä ja pitävät niistä kiinni myös kauden aikana.

Pelinjohtajan tehtävänkuvan kannalta muutos on nostanut pelinjohtajaan kohdistuvat pätevyysvaatimukset kokonaan uudelle tasolle. Toki pelinjohtajalla on tukenaan useissa seuroissa hyvinkin laaja valmennusryhmä – jota myös pesäpallossa hienosti staffiksi kutsutaan –, mutta pelinjohtajan on itse ymmärrettävä koko prosessi ja se, miten suunnitelmat viedään paperilta kentälle – ja vielä siten, että prosessi kehittyy koko ajan myös kauden aikana. Pelien johtaminen on toki edelleen tärkeä elementti, mutta nykypesäpallossa se on vain yksi osa kokonaisuudesta, ei kokonaisuus.

Pelinjohtajalle ei riitä vain prosessin ja pelin teoreettinen ymmärrys. Yhtä keskeinen ja lopputuloksen kannalta ehdoton elementti myös varsinainen johtaminen, se, miten hän johtaa koko kokonaisuutta: pelaajia, muuta valmennusryhmää ja usein myös seurajohtoa, miten hän johtaa prosessia käytännön tasolla päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen ja miten hän johtaa ottelun sisällä tapahtuvia asioita ja tilanteita. Toki joukkueissa on muitakin tärkeitä henkilöitä joukkueenjohtajista eri osa-alueiden erikoisvalmentajiin ja huoltajiin, mutta viime kädessä kaikki tiet alkavat ja päättyvät pelinjohtajaan.

En sano, etteikö pelinjohtajan tehtävä voisi parhaimmillaan olla kiehtovaa ja jopa etuoikeutettua työtä, mutta olisin pesäpallojohtajana erittäin huolestunut siitä, miten paljon pelinjohtajan tehtävät oikeasti kiehtovat ja vetävät tänä päivänä puoleensa huippuosaajia ja millaisella tasolla pelinjohtajien työn arvostaminen on. Pelinjohtajan työ on pahimmillaan kapinen koiranvirka, josta maksetaan työn vaativuuteen nähden olematon korvaus.

Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että jopa kaikista suurimmilla ja menestyneimmillä seuroilla on ollut viime vuosina vaikeuksia löytää pätevää pelinjohtajaa. Ei ole myöskään sattuma, että Hyvinkää ja Kempele joutuivat turvautumaan tuttuihin vaihtoehtoihin korvatessaan Kokkosen ja Tanskasen. Tahkossa Kokkosen tilalle palkattiin Superpesis-joukkueen toimitusjohtaja ja Kempele joutui hakemaan pelinjohtajan toiselta puolelta Suomea, Imatralta. Olisi voinut kuvitella, että Suomen siltä kolkalta olisi löytynyt pelinjohtaja lähempääkin Kempelettä.

Ei sillä, etteikö Rantatorikka ja Pulliainen olleet hyviä valintoja tässä saumassa.
Tai sanotaan näin, ettei kummankaan joukkueen tilanne muuttunut pelinjohtajanvaihdoksen myötä ainakaan huonommaksi.

 


Tilaa ”Rata auki! – suomalaisen urheilun 100 läpimurtoa”
-kirja ja Elmo-lehti huippuedulliseen yhteishintaan tästä tai pelkkä kirja tästä!