Colin Kaepernick oli edellisen protestiliikkeen kasvot ja kansalaisrohkeuden symboli

San Francisco 49ersin Colin Kaepernickin (keskellä) aloittama polvistumisprotesti levisi laajalle. Ottelussa Dallas Cowboysia vastaan lokakuussa 2016 protestiin liittyivät mukaan 49ersin Eli Harold ja Eric Reid.

Muu urheilu

Colin Kaepernick oli edellisen protestiliikkeen kasvot ja kansalaisrohkeuden symboli

Mustaihoiset urheilijat ovat ennenkin nousseet barrikadeille rotuerottelua ja syrjintää vastaan - Muhammad Ali, Tommie Smith, John Carlos ja viimeksi ennen George Floyd -protesteja Colin Kaepernick 2016. Silloinkin vastassa oli Donald Trump. Elmo julkaisi lokakuussa 2017 jutun Kaepernickin tapauksesta - tässä juttu uudelleen.

Topias Kauhala
TEKSTI Topias Kauhala
@TopiasKauhala
JULKAISTU 30.5.2020 | KUVAT All Over Press

 

Kaikki alkoi pienestä eleestä. Päivämäärällä 1. syyskuuta 2016.

Colin Kaepernick, kuudennen kauden NFL-pelinrakentaja laskeutui kansallislaulun aikana seisomisen sijaan polvelleen joukkueensa San Francisco 49ersin harjoitusottelussa San Diego Chargersia vastaan – eikä sen jälkeen ole urheilua käsitelty Yhdysvalloissa enää pelkkänä urheiluna.

Ei etenkään tämän vuoden syyskuun jälkeen, kun presidentti Donald Trumpkin ilmaantui mukaan keskusteluun. Urheilu ja protestointi. Aikamme kuuma aihe. Kuumin jopa.

On nähty otsikoita, kolumneja, lehdistötilaisuuksia, twiittejä, paitoja, sloganeita, hashtageja, vihaa, rakkautta, reaktioita, vastareaktiota, heräämisiä hiljaisuudesta aktivisteiksi, lisää polvistumisia, erilaisia muita protestointitapoja, kokonaisia NFL-joukkueita seisoen solidaarisuuden nimissä kädet toistensa olkapäillä.

Mitään vastaavaa ei oikeastaan ole nähty koskaan amerikkalaisessa urheilussa. Ennenkin on toki ollut Muhammad Alia, Tommie Smithiä ja John Carlosia, mutta aika oli silloin eri. Tasoja muodostui vähemmän.

Nyt oli alkupiste, ja siitä sitten harhailua eri suuntiin. Etenkin Trumpin myötä. Niin paljon, ettei riittävän moni muista enää, mistä kaikesta on alun perin ollut kysymys.

Arvosteltu ja arvostettu Kaepernick menetti itse alle 30-vuotiaana, parhaassa urheilijaiässään työpaikkansa NFL:n pelinrakentajana.

Mutta hän avasi ison poliittisen matopurkin, käynnisti lumivyöryn ja päätyi suureksi symboliksi, jonka pelipaitoja myytiin yhtäkkiä enemmän kuin kenenkään muun, mutta jota myös syytettiin esimerkiksi NFL:n laskeneista katsojamääristä.

Donald Trump osaa yhden asian lähes paremmin kuin kukaan muu: kääntää huomion itseensä. Tarvittiin vain yksi poliittinen tilaisuus Huntsvillessa, Alabamassa ja sitä seurannut twiittien sarja:
NFL:n seurojen omistajien olisi käskettävä ne paskiaiset kentällä ja annettava heille potkut! Boikotoikaa pelejä! Olkaa seurat USA:n puolella!

Trump myös peruutti Golden State Warriorsin perinteisen mestaruusvierailun, koska ykköstähti Stephen Curry ei halunnut vierailla Trumpin ajan Valkoisessa talossa.

NFL-seurat reagoivat Trumpin kehotuksiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Seurat julkaisivat tiedotteita, ja jo yli 200 pelaajaa polvistui tai osoitti kantojaan monin muin tavoin.

Puhuttiin yhtäkkiä ”Trump-protesteista”. Suomalaisessa mediassa asti. Vaikka koko homma oli alkanut ihan muusta.

Kun Kaepernick päätti kuunnella kansallislaulun polvellaan, ei Trump ollut vasta kuin presidenttikandidaatti, jonka voittomahdollisuudet näyttivät vieläpä epätodennäköisiltä.
Kaepernickin ja lähes kaikkien häntä seuranneiden afroamerikkalaisten urheiluprotestoijien, nyt jo sivujuonteeksi jäänyt viesti oli ajattomampi. Se tarttui oikeudenmukaisuuteen, yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa aina sisäänrakennettu olleeseen rotusyrjintään.

Polttoaineena olivat erityisesti sellaiset tapaukset eri puolilta USA:ta, joissa poliisi oli päätynyt ampumaan afroamerikkalaisia ilman syytä kuoliaaksi.

”En aio seistä ylpeänä lipulle, joka edustaa maata, jossa mustia ja värillisiä syrjitään. Minulle se on isompi asia kuin jalkapallo, ja olisi minulta itsekästä katsoa vain toiseen suuntaan”, Kaepernick avasi motiiveitaan.

Kaepernick näyttäytyy nyt erityisen rohkeana. Rohkeaa olikin tapa, jolla hän protestoi. Asettui pyhänä pidettyä asiaa vastaan – Yhdysvaltain kansallislaulua.

Se, että urheilijat, korostetusti afroamerikkalaiset, ottavat 2010-luvun puolivälissä kantaa asioihin ei kuitenkaan sinänsä ole enää uutta, erikoista, tai superrohkeaa.

Se pikemminkin kuuluu ajankuvaan. Ennen Kaepernickin polvelle laskeutumista olivat koripalloilijat jo pidempään ottaneet kantaa asioihin. Niin NBA:ssa kuin naisten WNBA:ssa.

Koripalloilija LeBron James on yhdenlainen esimerkki modernista afroamerikkalaisesta supertähdestä, joka on ollut aktiivinen erilaisissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja suostunut puhumaan asiasta kuin asiasta.

Protestointi ei ole ollut vain polvistumista, marssimista tai lyhyitä pukukoppihaastatteluja. Urheilijat ovat mukana konkreettisessa dialogissa esimerkiksi poliitikkojen, yliopistojen ja poliisijohdon kanssa.
Kun protestointihaluista tuli jo jonkinlainen normi, NFL:n Seattle Seahawksin päävalmentaja Pete Carroll jopa kannusti urheilijoita olemaan aktiivisia, jos heistä siltä tuntuu. Se, että heidän ajatuksiaan ei tukahduteta hiljaiseksi, auttaa heitä lopulta myös urheilijoina.

Se, että urheilu on ottanut tärkeän roolin, on tavallaan luonnollista. Iso osa urheilijoista on taustoiltaan samanlaisia kuin ne ihmiset, joiden elämää yhteiskunnan epäkohdat eniten kostettavat.
Oma ironiansa oli, että elokuussa Seattle Seahawksin puolustuksen linjamies Michael Bennett joutui Las Vegasissa, Mayweather-McGregor -ottelun jälkeen poliisin brutaalisti pysäyttämäksi. Poliisin pistooli osoitti siis tällä kertaa kohti afroamerikkalaista NFL-pelaajaa.

Enää ei edes uskota, että muutokset tulisivat tavallisen demokratian keinoin. Yksi afroamerikkalainen presidentti ei muuttanut juuri mitään.

Urheiluprotestointi istuu myös aikaan, jolloin hierarkiat ovat muuttuneet. USA:n iso Black Lives Matter –liike käynnistyi hashtagista. Liikkeen pää-äänenkannattajia ei Suomessa tiedetä juuri edes nimiltä, mikä kertoo enemmän liikkeen luonteesta kuin heistä. Ei ole uusia Martin Luther Kingejä.

Internet ja sosiaalinen media tarjoavat ihan uudenlaisen foorumin kannanotoille ja keskusteluille. Ja urheilijat sopivat siihen.

Urheilijoiden valtakin on kasvanut. Enää he eivät ole markkinoiden renkejä, jotka pelkäävät isojen urheilukenkäfirmojen reaktioita.

Vielä 1990-luvun vaihteen kansalaisprotestoinnin kasvona toimi muun muassa hiphop. Oli N.W.A:ta ja Fuck tha Police -viestiä.

Urheilu kuvasi poliittiselta tahdoltaan Michael Jordan, joka ei osannut ottaa asioihin kantaa, ja oli toisaalta sponsorisopimustensa puristuksissa. Hän ei kysyttäessä kommentoinut edes koko mustaa Amerikkaa kohauttanutta ja Los Angelesin mellakat käynnistänyttä Rodney Kingin tapausta.
Nykyään puhutaan pikemminkin jo velvollisuudesta. Jos urheilijat eivät puhu oman yhteisönsä asioista, miksi kenenkään muunkaan pitäisi?

Monissa mielikuvissa urheilu nähdään yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisena touhuna, mutta jos otetaan taas esimerkki taas Seattle Seahawksista, olivat joukkueen pelaajat käyneet keskenään syvällisiä keskusteluja tavoista reagoida tapahtumiin.

Politiikka on automaattisesti lähempänä kansaa ja sitä kautta urheilijoita, sillä USA:ssa mielikuvat politiikasta eivät ole sote-uudistuksia, vaan arkielämän arvokysymyksiä muun muassa rodusta ja oikeudenmukaisuudesta.

Urheilu tarjosi Kaepernickille ja hänen parhaimman mahdollisen foorumin – mutta otti sen myös pois.
Keskustelu toki monipuolistui tänä syksynä entisestään. Golden State Warriorsin Steve Kerrin ja San Antonio Spursin Gregg Popovichin kaltaiset älykkäät – valkoiset – valmentajat laittoivat asioita perspektiiviin ja tarjosivat järkevää ymmärrystä afroamerikkalaisten yhteiskuntapettymykselle.

Mutta kun keskustelu kääntyi Trumpin jälkeen ”saako vai eikö saa protestoida” -vaihteelle, jäi se taka-alalle, mistä protesteissa on alun perin ollut kysymys.

Ei perustuslain ensimmäisistä lisäyksistä, ei sananvapaudesta, vaan amerikkalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta.

NFL:n iso reaktio liittyi kuitenkin ennen kaikkea siihen, ettei edes Yhdysvaltojen presidentillä ole oikeutta sanoa, miten sen pitäisi toimia.

Urheilu otti samalla sillanrakentajan roolin. Jakautunut kansa, yhdistävä urheilu. Keskusteluun tuli mukaan patriotismikin. Voi olla ylpeä amerikkalainen, vaikka protestoisi. Kaikki yhdessä amerikkalaisia!

Trump ikään kuin pelasti konservatiivisen urheilun. Yhtäkkiä NFL-seurojen konservatiivisetkin omistajat, ne joista osa oli tukenut Trumpin presidentinkampanjaa ja jotka eivät olleet katsoneet alkuperäisiä protesteja hyvällä, näyttäytyivät omanlaisina liberaalisuuden kasvoina.

Tekopyhyys on kuitenkin ilmiselvää. Sama urheilu joka nyt näyttää humaaneja kasvojaan, nimittäin tuhosi Kaepernickin. Konservatiivisuudessaan, varovaisuudessaan, rahakeskeisyydessään.
Afroamerikkalainen kansalaisoikeustaisteluja joka on polarisoinut mielipiteitä ei ollut hyvää bisnestä. Yhtä huonoa kuin nyt olisi näyttäytyä Trumpin toiveiden täyttäjänä.

Chicago Bullsin poliittisesti aktiivinen koripalloilija Craig Hodgeskin savustettiin 1990-luvun alussa hiljaa pois NBA:sta. Pelillisesti hän olisi kuulunut helposti sarjaan, mutta sopimustarjoukset loppuivat.
Moni sivusto teki talvella ja keväällä analyysiä siitä, kuinka monella seuralla olisi oikeastaan ollut tarvetta Kaepernickille edes kakkospelinrakentajana sen jälkeen, kun hän jätti 49ersin. Tilastoiltaan huomattavasti huonompia pelinrakentajia sai sopimuksia.

Yhtenä argumenttina käytettiin sitä, ettei Kaepernick ollut 49ers huonolla kaudella enää mieleltään oikea urheilija. Mutta muun muassa Sports Illustrated –lehdessä kertoi moni Kaepernickia viime kaudella läheltä seurannut, ettei protestointi vaikuttanut häneen urheilijana.

Hän oli edelleen hyvän pelirakentajan tavoin ensimmäinen harjoituskeskuksessa, ja viimeinen, joka sieltä lähti. Fokus oli kuulemma samanlainen kuin ennenkin. Amerikkalaisilla urheilijoilla on yleisesti ottaen mentaalista kykyä toimia tehokkaasti monenlaisissa rooleissa.

Kuva Kaepernickista kärjistyi. Kuten kaikki nykyään. Syntyi eräänlaista Black Panther -kerrontaan, jossa Kaepernickin rauhallinen yhteisöroolikin on unohtunut. Luennot, kouluvierailut, huomattavat jo miljoonien dollareiden lahjoitukset erilaisiin hyväntekeväisyysjärjestöihin. Niiden parissa hän toimii edelleen.

Tavallaan Kaepernickin kohtalo pelasi protestien pussiin. Se synnytti suuren symbolin, marttyyrin, joka ei tosin koskaan edes halunnut marttyyriksi.

Rosa Parks oli vuonna 1955 väsynyt työpäiväänsä ja istui alas bussissa, valkoisille varatuille paikoille. Colin Kaepernick oli vain väsynyt USA:n yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja laskeutui korkeaan polviasentoon NFL-ottelussa.

 

Elmo-lehti julkaisee kesän aikana uuden maksullisen digipalvelun, jonne osa verkkosivujen sisällöstä ja kaikki lehdessä julkaistut artikkelit – kuten tämä juttu – siirtyvät. Tilaa Elmo nyt huippuedulliseen tarjoushintaan ja varmista, että saat upean kuukausilehden lisäksi kaiken Elmon digisisällön automaattisesti osana tilaustasi! Sanomme, että kannattaa!