Arsène Wenger on väärässä, miksi ranskalaisvalmentajat ovat kadonneet huippuseuroista

Arsène Wengerin yli 22 vuotta kestänyt ura Arsenalin managerina päättyi toukokuussa 2018 vierasottelussa Burnleya vastaan.

JalkapalloRemmel

Arsène Wenger on väärässä, miksi ranskalaisvalmentajat ovat kadonneet huippuseuroista

Ovatko jalkapalloagentit syöneet ranskalaisvalmentajilta työpaikat eurooppalaisissa huippuseuroissa?

Gert Remmel
TEKSTI Gert Remmel
@GertRemmel
JULKAISTU 28.6.2020 | KUVAT All Over Press

Emeritusvalmentaja Arsène Wenger antoi taannoin monella tavalla mielenkiintoisen haastattelun L’Équipelle. Nykyään FIFA:n jalkapallon kehitysjohtajana työskentelevä Wenger otti kyseisessä haastattelussa luupin alle ranskalaisten ammattivalmentajien heikentyneen, tai tarkemmin sanottuna, melkein olemattomaksi muuttuneen aseman kotimaan markkinoiden ulkopuolella.

Ranskalaisia valmentajia löytyy edelleen Ranskan ulkopuoleltakin, kuten vaikkapa Nottingham Forestissa hyvää työtä tekevä Sabri Lamouchi tai Afrikassa kulttimainetta nauttiva Hervé Renard, mutta jos puhutaan top-top-jalkapallosta, näkyvimmästä jalkapallosta, seulaan jää ainoastaan yksi ranskalainen, Real Madridin Zinédine Zidane.

Wengerin mielestä kyseinen trendi on epäoikeudenmukainen, koska ranskalaiset valmentajat ovat kompetentteja ja hyvin koulutettuja, mutta jalkapallon mekanismit ovat muuttuneet niin paljon, että ranskalaiset ovat jääneet totaalisesti limbotilaan. Wengerin mukaan yksi ongelmista on se, että seurat ovat nykyään liian paljon finanssimiesten käsissä ja liikemiesmäinen arvo- ja johtamistyyli eivät ole jalkapalloa parhaimmin tunteva johtamistyyli. Sen lisäksi siitä puuttuu la passion, intohimo, mikä oli ominaista aikaisemmille jalkapalloseurojen johtajille.

Nykyään jokainen valmentaja läpivalaistaan sellaisella tarkkuudella, mikä alkaa muistuttaa jo Mossadin agenteiksi pyrkivien profiilin riskiarviointia.

Liikemiesjohtajat sulkeutuvat Wengerin mukaan tiettyjen pelaaja-agenttien kuplaan ja sitä kautta promoavat vaan tietyn maalaisia ja tietyn kulttuuriympäristön valmentajia.

Wenger tuo esimerkiksi portugalilaisten yliedustetun määrän Euroopan valmentajamarkkinoilla ja pistää sen yksiselitteisesti portugalilaisten vahvojen agenttien, ennen kaikkea tietysti Jorge Mendesin vaikutusvallan, syyksi.

”Ajat ovat muuttuneet, kontaktiverkosto on kriittisin asia”, Wenger sanoo.

Niin on. Mutta samaan hengenvetoon pitää lisätä pari orastavaa ajatusta. Ajat ovat todellakin muuttuneet ja niin ovat muuttuneet kolossaalisen paljon myös pelaajien vaatimukset valmentajille. Olipa valmentajalla minkälaiset kontaktin tahansa, mutta jos valmentajan ammattitaito ei ole tietyllä tasolla ja tietyn tyyppinen, maailmasta ei löydy kovin montaa agenttia, joka lähtisi etsimään tällaiselle valmentajalle seuraa. Se olisi agentilta kamikaze-liike, sillä sen jälkeen kyseisellä agentilla olisi vaikeuksia enää vaikuttaa mihinkään ja hänen bisneksensä uhkaisivat loppua.

On totta, että tietyt agentit ja tietyt taustavaikuttajat vaikuttavat rekrytointiprosesseihin, mutta se ei tarkoita automaattisesti sitä, että ne valmentajat eivät ansaitsisi apua prosessien manipuloinnissa eikä sitä, että he eivät olisi huippuvalmentajia.

Itse asiassa Wengerin vahvasti nostalginen logiikka pettää jonkun verran tuossa kohtaan. Juuri niinä aikoina, kun seuroja johtivat Wengerin kaipaamat intohimoiset johtajat, ammattiosaamisen vaatiminen valmentajille ei ollut aina tärkein prioriteetti. Monet seurat pitivät esimerkiksi kunnia-asiana sitä, että valmentaja on seuran entinen pelaaja.

Nykyään jokainen valmentaja läpivalaistaan sellaisella tarkkuudella, mikä alkaa muistuttaa jo Mossadin agenteiksi pyrkivien profiilin riskiarviointia.

Äskettäin Valioliigan tyylikkäästi ja ylivoimaisesti voittanut Jürgen Kloppin palkkaamisesta päätettiin Liverpoolin dataosastolla silloin, kun Klopp oli tulosten osalta Dortmund-uransa syvimmässä kuopassa. Dataiskuryhmä näki algoritmien avulla kohinan taakse ja loppu on tuoretta historiaa.

Otetaan Wengerin toteamukseen ”ajat ovat muuttuneet, kontaktiverkosto on kriittisin asia” mukaan hetkeksi myös Suomi-lisä.

Jos Wenger sanoo sillä tavalla ranskalaisten valmentajien osalta, niin kannattaa laittaa realistiseen perspektiiviin suomalaisten valmentajien vastaava jarruttava tekijä ja kysyä, millaisia kontaktiverkostoja suomalaisilla valmentajille on maailmalle.

Monokielisillä ei ole toivoa

Mennään eteenpäin Wengerin ajatuksien kanssa. Kysymykseen, voiko ranskalaisten valmentajien yksi ongelma olla monokielisyys, Wenger vastaa yhdellä sanalla – oui. Sen lisäksi Wenger tekee jälleen lyhyen ja tällä kertaa tyylikkään nostalgiatripin ja kertoo, että hän muutti 29-vuotiaana kuukaudeksi Oxfordiin, koska hänen päähänsä ei mahtunut ajatus mahdollisesta tulevasta valmennusurasta ilman englannin kielen taitoa.

Nyt Wenger on ison asian äärellä. Monokielisyys on rajoittava, rehellisesti sanottuna rajoittavin tekijä, muuttuvassa maailmassa ammatissa kuin ammatissa.

Jos tai kun valmentaja osaa ainoastaan yhtä tai sanotaan vaikkapa puolitoista kieltä, kaikki informaatio, jota pystyt ympäristöstä ja informaatioviidakosta skannaamaan, on monotoonista, samanlaista, yksisuuntaista. Monokielisyys tarkoittaa monokulttuurista ajattelua. Monokulttuurinen ajattelu tarkoittaa ainoastaan lokaalitoimintaa.

Kun käytetään yhtä kieltä, kuljetaan vaan yhteen suuntaan. Merkittävä määrä ajatuksia jää ajattelematta.

Lainaan tässä kohtaan kielitieteilijä Janne Saarikiven Image-lehdessä vuonna 2017 julkaistua pohdintaa kielien moninaisuudesta ja sen tärkeydestä:

”Ajatus ja kieli, jolla se ilmaistaan, ovat kietoutuneet toisiinsa. Samat melodiat soivat eri tavoin eri kielillä laulettuina. Värit, suunnat, liikkeet ja tunteet jäsennetään eri tavoin eri kielissä. Kokeellisesti on havaittu, että eri kielten puhujat liikuttavat silmiään eri tavoin, kun pitää kertoa, mitä videolla tapahtuu. Eri kielten puhujat siis jopa näkevät maailman eri tavoin.”

Ei voi toimia ja valmentajan kohdalla jopa johtaa miniympäristöä, jos ei ymmärrä mitä tapahtuu ympärillä. Kieli sisältää sanoja, eli tunteita ja ajatuksia ja toimintaa. Kieli ja puhe ovat tekoja.

Ja siinä asiassa ranskalaiset voivat syyttää ainoastaan itseään, ei agentteja eikä muita taustavaikuttajia.

Lopuksi, isoksi yllätykseksi, Wenger ottaa aika vahvasti esiin nationalismin kortin. ”Kotimaan jalkapallo kotimaan valmentajille” -ajatus sinänsä tietysti ei ole mitään uutta eikä edes hämmentävää, mutta kun sen sanoo kaikista ihmisistä nimenomaan Wenger, se on yllättävää. Ja hämmentävää.

”Parhaiden ranskalaisten seurojen pitää olla Ranskan valmentajien valmennettavana.”

Niin tosiaan Wenger L’Équipille sanoi.

Se sama Wenger, jonka kosmopoliittisuus on ollut yksi häntä kantavista tavaramerkeistä. Se sama Wenger, joka avasi omalla esimerkillään keski- ja eteläeurooppalaisten valmentajien invaasion Britteinsaarille, mikä samalla käynnisti tornadomaisen brittijalkapallon kehityksen.

Se sama Wenger, joka ensimmäisenä managerina Englannin pääsarjahistoriassa ei nimennyt ottelun kokoonpanoon vaihtopelaajat mukaan lukien yhtään brittipelaajaa – ja joka peluutti Arsenalia yli 150 kertaa ilman, että englantilaisseuran seuran avauskokoonpanossa olisi ollut yhtään englantilaista pelaajaa. Tuota jälkimmäistä ennätystä voi pitää jo saavutuksena, sillä Arsenalilla oli Wengerin aikaan enemmän ei-englantilaisia avauskokoonpanoja kuin kaikilla muilla seuroilla yhteensä koko Valioliiga-historian aikana.

Aidon kehityksen nimissä voisi kuvitella, että parhaat ranskalaiset seurat tarvitsisivat parhaita mahdollisia valmentajia, olkoon he mistä maasta tahansa. Eikä ainoastaan yksittäisen seuran kehitystä silmällä pitäen, vaan makroarvojenkin osalta. Wengerin oma esimerkki brittijalkapallon kehitystarinassa on kiistaton. Ranskan suurseura Olympique de Marseillea yhden kauden valmentanut Marcelo Bielsa löi ainoastaan 12 kuukaudessa läpi ihan uudenlaisen pelillisen arvomaailman ja sen takia ranskalaisessa valmentajien koulutusjärjestelmässä alettiin kysymään ihan uusia kysymyksiä. Globaaleja kysymyksiä lokaalikysymyksien sijasta.

Ja nyt Wenger  – kyllä: Wenger! – näkee, että tärkein kriteeri Marseillen, Lyonin tai PSG:n valmentajapostille pitää olla lokaalisuus, ranskalaisuus, monokulttuurisuus.

Hämmentävää.