Tutustu näköislehteen ilmaiseksi
Elmo-lehden verkkosivut jatkossa osoitteessa: www.elmomedia.fi

Arsenalin Pepe-kusetuksessa on kysymys raa’asta bisneksestä

Arsenal ja Lille ovat mediatietojen mukaan sopineet Nicolas Pépén 80 miljoonan euron kaupasta Arsenaliin. @ All Over Press

Kuinka on mahdollista, että seura, jolla piti olla käytössään tänä kesänä vain reilut 40 miljoonaa euroa uusien pelaajien ostamiseen, käyttääkin rahaa uusien pelaajien ostamiseen pitkälti 100 miljonaa euroa? Mistä Arsenal yhtäkkiä löytää 80 miljoonaa euroa Nicolas Pépén kauppaan sovittuaan paria päivää aikaisemmin 30 miljoonaa euroa maksavan William Saliban hankkimisesta ja Dani Ceballosin lainaamisesta vuodeksi Real Madridista – ja tarjoamalla lähes 30 miljoonaa euroa Celticin laitapuolustajasta Kieran Tierneysta?

Kysymys on raa’asta bisneksestä, rahasta.

Nyt lähtee – tilaa tästä Elmo 4 kk 35 euroa!

Jalkapallon siirtomarkkinoista on tullut hallitsematon näytelmä, jossa liikkuvat tähtitieteelliset ja jatkuvasti kasvavat rahasummat. Näytelmään kuuluu oleellisena osana jatkuva vääntö siirtokorvausten suuruudesta.

Monet kannattajat ovat vuosien aikana ihmetelleet, kuinka on mahdollista, että jättiläismäistä, kymmenien miljoonien eurojen kaupoista sovitaan vasta siirtoikkunnan viimeisillä hetkillä? Kysymys ei ole siitä, etteikö ostava seura tietäisi jo ennen siirtoikkunan avautumista, kenet tai ketkä, se yrittää ostaa. Kysymys on puhtaasti neuvotteluista, eräänlaisesta sökön pelaamisesta. Myyvä seura haluaa mahdollisimman suuren siirtokorvauksen. Siksi se tarjoaa agenttien välityksellä pelaajaa useammalle seuralle ja siksi se pitää loppuun asti kiinni omasta hinnastaan luottaen siihen, että ostavan seuran on pakko lopulta maksaa se, mitä pyydetään tai ainakin hyvin lähelle sitä. Ostava seura ajattelee samalla tavalla.  Jos se laskee, että pelaajan hinta putoaa odottamalla eikä mikään muu seura kaappaa pelaajaa, sen useimmiten odottaa. Yhden kuukauden odottaminen saattaa hyvinkin pudottaa pelaajasta maksettavaa korvausta useita miljoonia euroa, jopa 10-20 miljoonaa euroa.

Arsenalin reilun 40 miljoonan euron väitetyssä siirtobudjetissa on kysymys samasta asiasta. Jos Arsenal olisi ilmoittanut ennen siirtoikkunaa, että sillä on käytössään 100-150 miljoonaa euroa uusien pelaajien ostamiseen, jokaisen Arsenalin haluaman pelaajan hintapyyntöön olisi tullut Arsenal-korotus. Siksi Arsenal hyvin todennäköisesti vuoti itse omia epävirallisia kanaviaan pitkin yhdelle luottotoimittajalleen, The Mirrorin John Crossille jo hyvissä ajoin, että jos Arsenal ei selviydy Mestarien liigaan, sillä on kesällä käytössään pelaajakauppoihin vain reilut 40 miljoonaa euroa. Tarina kuulosti uskottavalta ja siksi siitä tuli yleinen totuus – osittain jopa myyvien seurojen silmissä.

Arsenalin johto ei kiistänyt missään vaiheessa uutista, koska se ei “kommentoi huhuja”. Kuitenkin nyt, kun se on jo sopinut Lillen kanssa Pépén siirron ehdoista, Arsenalin eri johtajat astuvat julkisuuteen ja sanovat, etteivät he ole puhuneet koskaan mistään summista tai tunnista tuota reilua 40 miljoonan euron siirtokassaa. Samassa yhteydessä Arsenalin urheilutoimenjohtajalla Raul Sanllehillä on vara jopa vihjata, että Arsenal neuvottelee edelleen myös uuden topparin ostamista, mutta hän ei voi sanoa pelaajan nimeä, koska hänen hintansa nousisi iltaan mennessä yli 10 miljoonaa euroa.

Niin nousisi, ja siksi siirtouutisia lukiessa tilanne on sama kuin savolaisten puhuessa: vastuu on aina kuulijalla  – ja lehtien kohdalla lukijalla.

Eikä kysymys ole vain jalkapallosta. Ossi Oikarinen avaa uusimmassa, torstaina ilmestyvässä elokuun Elmossa, kuinka kuljettajaneuvottelut hoidetaan formula ykkösissä. Oikarisen mukaan myös F1-uutiset on useimmiten vuodettu tahallaan tallien sisältä tai kuljettajien taustajoukoista, koska vuodot palvelevat niiden todellisia tavoitteita.

Ole ensimmäinen kommentoija artikkeliin "Arsenalin Pepe-kusetuksessa on kysymys raa’asta bisneksestä"

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*