Antti Pärnänen ei ole kirjoituskone sylissä istuva fani, ja siksi hän on ristiriitainen hahmo

Jääkiekko

Antti Pärnänen ei ole kirjoituskone sylissä istuva fani, ja siksi hän on ristiriitainen hahmo

Samuel Savolainen
TEKSTI Samuel Savolainen
@SSavolainen1
JULKAISTU 5.9.2020
Irlantilaistoimittaja David Walsh kertoo kirjassaan Seven Deadly Sins seikkaperäisesti siitä, miten hän onnistui tekemään yhden urheilujournalismin historian kovimmista paljastuksista –  Lance Armstrongin dopingvyyhdin avaamiseen. Walsh käytti siihen 13 vuotta.
Kirja kertoo myös urheilujournalismista. Walsh kuvaa urheilutoimittajien syrjimäksi joutumista, koska hänen koettiin keikuttavan yhteistä venettä. Walsh on luonnehtinut valtaosaa urheilutoimittajista “faneiksi, joilla on kirjoituskone.”Vajaat 200 000 lukijaa viikossa keräävän ja 40 suurimman verkkomedian joukossa olevan Jatkoajan päätoimittajan paikalta kesäkuun lopulla väistynyt Antti Pärnänen ei ole fani, jolla on kirjoituskone.

Pärnänen pystyy harjoittamaan ammattiaan, koska ei ole riippuvainen lajiyhteisön tai kollegoidensa hyväksynnästä.

Pärnäsen aikana Jatkoajassa on laadukkaan lajikirjoittamisen lisäksi otettu rohkeasti kantaa päivän polttaviin aiheisiin ja uskallettu kritisoida kansan palvomia jääkiekkosankareita, kun siihen on nähty aihetta. Myös yhteiskunnallisten aiheiden käsittely on laajentunut. Samalla Pärnänen on itsekin tehnyt tukuttain uutisia.

Pärnänen nähdään kuitenkin ristiriitaisena hahmona. Joillekin hän edustaa hyvää toimittajaa, toisille pahaa.

Kaikki eivät pidä esimerkiksi siitä, että kiekkoilijoiden suorituksia katsotaan tilastojen kautta. Tiettyihin yhteiskunnallisiinkaan asioihinkaan ei pitäisi kuulemma koskea. Lukijamäärät ovat Pärnäsen aikana nousseet kuitenkin jatkuvasti.

Mediakritiikki on tervetullut asia, mutta jos toimittaja suhtautuu aihepiiriinsä terveen kriittisesti, saattavat enemmän PR-henkilöä muistuttavat kirjuritoimittajat ilmaantua paikalle kritisoimaan Pärnäsen kaltaisia tekijöitä.

He saattavat myös kritisoida jotakin ulkomaista toimittajaa Twitterissä, koska he taputtavat lehdistökatsomossa maaleille, mutta samalla itse saatetaan hihitellä vaikka ”Paten”, ”Temen” tai ”Luken” jutuille.

Väite PR-toimittajista on toki kova, mutta mitä muutakaan voi ajatella, kun näkee jääkiekon ja muunkin urheilun – kuten formuloiden – liepeillä, että voittojen ja tappioiden hetkellä toimittajan poskille valuu liikutuksen kyyneleitä.

Urheilujournalismi vaikuttaa tuottavan enemmän ritatainoloita kuin palkittuja sallavuorikoskia ja jarnoliskejä. Vai miten pitäisi suhtautua jatkuviin mäkihyppääjän tai ralliautoilijan suhdesotkujuttuihin tai kaveerauspodcasteihin, joissa naureskellaan kun ex-NHL-pelaaja kuseksii suihkussa?

Niillekin lienee paikkansa, mutta sekö on sitä parempaa journalismia?

Pärnäsestä näkee, ettei hän ole halunnut alentua siihen, että urheilun kovimmat uutiset ja paljastukset kuuluvat muille kuin urheilujournalisteille. Hän etsii keinot kaivaa uutinen – eikä lepää ennen skuupin löytymistä.

Urheilujournalismissa vaikeiden asioiden uutiset ja kriittiset artikkelit ja niiden kirjoittajat nähdään usein ”negatiivisina”. Kriittisyys ja negatiivisuus eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Pärnäsen suurin ansio journalismin tekijänä saattaakin olla ammattiosaamisesta huolimatta tervepäinen rohkeus.

Moni urheilutoimittaja jää usein istumaan tiedon päälle. Tieto jätetään julkaisematta, penkominen jää kesken. Ehkä siksi, että työympäristön ja haastateltavien kohtaamisesta voi tulla vähemmän mukavaa. Se on jokaisen oma valinta, mutta ikävä kyllä se on myös valinta, jossa päädytään kumartamaan muualle kuin taholle, jolle toimittajan pitäisi – lukijalle.

Koska Pärnänen tulee piirien ulkopuolelta, kynnys olla panttaamatta kovaa tietoa ja kriittisesti suhtautuminen ovat terveen matalia. Hän pystyy harjoittamaan ammattiaan, koska ei ole riippuvainen lajiyhteisön tai kollegoidensa hyväksynnästä.

Pärnänen jatkaa viestintäyrityksen varatoimitusjohtajana ja astuu toistaiseksi jääkiekosta sivuun. Hänen poistumisensa näyttämöltä heilauttaa tasapainoa jääkiekkojournalismissa suuntaan, jossa raskas sarja jää yhden vajaaksi.

Kuvitus: Anu Mononen

Juttu on julkaistu alunperin Elmossa 7/2020.

 

ElmoElmo on UUDISTUNUT! Toimi nopeasti ja tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan 4 kk 35 e – ja saat jo syyskuun Elmon postilaatikkoosi.

Voit myös ostaa uusimman Elmon digilehden irtonumeron Lehtiluukusta. Tilaajille digilehti kuuluu automaattisesti tilaushintaan.

Ja totta kai Elmo on myös irtonumeromyynnissä läpi Suomen!

 

Uusimmassa Elmossa mm.:

+ Jokereiden toiminnan todellinen logiikka

+ Veikkaus salasi pesäpallon ensimmäisen sopupeliskandaalin

+ Ketkä ovat oikeasti hölmöjä Valko-Venäjä kommenteissa?

+ Urheilukaupunki Kuopio

+ Jesperi Kotkaniemen ihme

+ Mikä mättää Mika Lehkosuolla?

+ Henri Aalto kertoo baletin rakastamisen vaikeudesta

Ja paljon, paljon muuta!